Kreikka! Osa 4

Iltakuuteen asti kestänyt meriretki alkoi aamukymmeneltä railakkaasti, kun täyteen ahdettu Captain Cook -laiva lähti etsimään kivoja uintipaikkoja loistavan musiikin saattelemana. Siis loistavan. Elämässä on hetkiä, joihin kaipaisi oikean soundtrackin. No sitä ei voinut olla oikeammassa kohdassa kuin nyt: riisuin bikineille ja katselin sinistä merta, laiva keinui kiltisti ja tietysti taattu helle kuumensi kannella olevia ihmisiä. Kuunnelkaa tätä kappaletta (linkki) samalla kun luette. Myös Bob Marley soi sekä jotkut bilehitit, ja niistä tuli keskellä merta sitten taas sellainen fiilis, että siitä puuttui enää drinkki kädestä ja kaikki ystävät ympäriltä.

Melkein pari tuntia seilattuamme pysähdyimme yhden luolan kohdalle, ja rynnimme muiden mukana uimaan sinne. Snorklaus ei ollut täällä yhtä siistiä kuin Egyptissä, koska mielestäni kalat ja kaikki muu oli hitusen tylsempää Kreikassa. Eipä jättänyt kylmäksi silti tuokaan sukeltaminen. Kaiken lisäksi samaan poukamaan tunki liuta muita turistilaivoja, ja kun meitä oli muutama vielä vedessä (ei toivoakaan yltää pohjaan), jonkun laivan perämies viittoi että ei saa mennä vielä ohi. Siis piti pinnistellä aallokossa kunnes he olivat nähneet tarpeeksi luolaa! Onneksi kellekään ei tullut ongelmia pysyä pinnalla, merivettä vain sujahti mukavasti suuhun. Päästyämme veneeseen eräs kreikkalainen, erittäin iloisissa tunnelmissa oleva nainen alkoi viihdyttää meitä karaoke-esityksillään. Otin siitä videokuvaa, mutta J näkyy siinä joten kireilyn takia en sitä tänne ainakaan toistaiseksi voi laittaa. Fiilis oli tässä kohdassa jo melko korkealla, ja muista laivoista huudeltiin iloisesti meidän paattiimme.

Pysähdyimme johonkin pieneen saareen, jossa oli aikaa kierrellä pari tuntia. Se kylä oli kyllä äkkiä nähty, mutta en pistäisi pahakseni jos saisin eläkepäiviäni sellaisessa paikassa viettää. Haimme grillistä Club Sandwichit, jotka valmisti joku selkeästi kaikkien rakastama mummeli. Sitten jotain kylähullua ihmetellessämme huomasimme, että kaikki ohikulkijat vetävät jäätelöä nassuihinsa. Etsimme jätskipaikan käsiimme, ja voi luoja että oli namia! Olimme tosin ihan täynnä koko päivän kestänyttä suoraa auringonvaloa, joten halusimme jo kipeästi hotelliin ja viilentymään.

Ja päätin juuri, että teen tästä vielä viidennen osan. :D Lupaan sitten lopettaa! En tietenkään saa tarpeekseni tästä tunnelmoimisesta, mutta syksy se minullakin alkaa ja on aika siirtyä sitä kohti.

Kreikka! Osa 3

Kuten sanoin, Pargassa oli halpaa syödä ulkona ja teimme sitä joka ilta paitsi keskiviikkona Meteoran jälkeen. Olimme varautuneet siihen että tulemme myöhään ja olemme aivan naatteja, joten hotellissa päätimme tehdä kanaa ja riisiä. Kana haisi avokin mielestä jotenkin pahalle, mutta sen verran siedettävälle että luulimme sen olevan jotain paikallista suojakaasua. Kun kana oli valmista, J oli yhä epäileväinen ja käski minun haistaa. Lemu alkoi piinata meitä molempia ja tulimme siihen tulokseen, että sen on pakko olla pilaantunut jo kaupassa. Kana lensin roskiin ja söimme vain riisin. Boring! Ajattelin tehdä tähän nyt jotain yhteenvetoa ravintoloista ja tunkea asukuvia samaan, koska aina illalliselle mentäessä puin tietysti parhaat päälle.
 

Tavernoista paras, Yanni's muistaakseni.

No emme todellakaan menneet tuohon. :D "Finish menu"

Kreikkalainen ruoka on loistavaa, ja kävimme aika monessa tavernassa sekä parissa "oikeassa" ravintolassa. Silti yksi parhaista aterioista nautittiin kiinalaisessa. Buffet sisälsi juurikin kaikkea kiinalaista klassikkoa, jota mätöimme lautasellisittain. Siinä(kin) ravintolassa hyöri kissa. Kissoja oli paljon varsinkin hotellimme kulmilla, mutta luulen että lähes kaikki niistä olivat jonkun omistamia päätellen pannoista ja muusta. Kissoja ei ajettu koskaan pois. Eihän niiden päästäminen ravintoloihin tulisi Suomessa kysymykseenkään, mutta kissat veivät sydämeni tuolla matkalla!

Olimme kiinnostuneet eräästä Roofgarden-ravintolasta, mutta meitähän kusetettiin jo alusta asti: garden kuulosti jotenkin pihalta, puutarhalta. Puutarhamaisuutta ei kyllä ollut, vaikkakin kivat maisemat kolmikerroksisen talon katolta. Otimme molemmat pitsaa, ja ne olivat ihan hyviä. Tarjoilijat vaikuttivat todella jännittyneiltä, enkä ensin tunnistanut minua tervehtinyttä henkilöä henkilökunnaksi koska hänellä oli farkut jalassa... Paikan olisi saanut näyttämään siistiltä ihan parilla pienellä tehosteella. Jos joku on menossa juuri Pargaan (millä todennäköisyydellä?), niin tätä paikkaa en suosittele.

Paras ateria oli tietysti viimeisenä iltana, kun kävelimme linnoitusta kohti korkealle mäkeen Kastro-ravintolaan. Se oli oikeasti hieno paikka ja jotain mitä minä olin etsinyt jo koko loman ajan: loistava palvelu, rauhallinen meno ja ihana musiikki. Siellä osattiin myös oikeasti englantia! En kaipaa elämääni hirveästi sellaisia Ristorante-mainosten kaltaisia hetkiä, mutta tuo oli sellainen eikä se tuntunut imelältä. Annoksemme maksoivat jotain 15 euroa per nuppi, vaikka ne olivat jo menun paremmasta päästä. Lammasta tulee syötyä, eh, ei koskaan Suomessa, mutta tuolla se oli ainakin supermaukasta. Pakko mainita tähän väliin, että tarjoilijan pitkä tuijotus piinasi minua alkupalojen ajan. Ehkä se oli meikäläisen mahtaileva mekko, joka liihotti ylpeänä ravintolaan ja keräsi huomion. Koko matkalla ravintolaan näkyi ihmisten kotiovia, pieniä matkamuistokauppoja ja paikalliset mummelit vain istuivat ja tuijottelivat turisteja. Käsittämätöntä, miten paljon pieneen mäkeen mahtuu.

 

Seuraavassa (ja viimeisessä) Kreikka-postauksessa päästäänkin jo merelle! :)

Kreikka! Osa 2

Jaahas, jäimme keskiviikkoon eli Meteora-päivään. Tämä oli nyt se kiintiö-turistibussipäivä, jota ennen aina jännätään millainen opas on ja millaisia paukapäitä / ihania ihmisiä lähettyville istuu. Meteora on yksi Unescon maailmanperintökohteista, ja lyhyesti selitettynä se on valtavia, siis massiivisia kallioita ja siirtolohkareita keskellä maaseutua ja vuoristoa, joiden päällä on useita luostareita. Opas hehkutti sitä etukäteen enkä uskonut vakuuttuvani niinkuin hän sanoi että vakuuttuisin. Sitä näkymää on kuitenkin vaikeaa kuvailla sanoin, koska mieleen tuli pikemminkin Taru sormusten herrasta kuin perus nähtävyys.

Unohdin aamulla laittaa deodoranttia - asia jota ei ehkä pitäisi sanoa blogissa ääneen. Suutuin, koska koin J:n hoputtaneen minua. Mitäs itse töppäsin. Päätin kuitenkin mököttää tunnin alkumatkasta koska en olisi halunnut olla se paskalle haiseva turisti autossamme. No onneksi J:llä oli mukanaan myskisen miehistä dödöä, joten lainasin sitten sitä kun pysähdyimme huoltoasemalle. Ja mikä tätä kansaa vaivaa kun pitää koko ajan päästä pissalle ja kahville? Käykää kotonanne pissalla. Ihan sama juttu, että joku tunkee heti lentokoneeseen päästyään vessaan (kentällähän niitä vessoja ei varmaan ole). Mielestäni ne eivät ole sen sortin naistenhuoneita että sinne ihan väen vängällä haluaa tunkea, mutta että joku tunkee väkisin kreikkalaisiin reikä lattiassa / ei vessapaperia pönttöön -vessaan?

Matka kesti kolmisen tuntia Meteoraan, ja saavuttaessamme määränpäätä saimme oikein Lontoon sinfoniaorkesterilta buustia päiväämme cd-levyltä. Opas päätti pitää puolen tunnin mainospuheen Madeirasta vaikka olimme Kreikassa, ja hän kertoi auliisti punkin poistattamisesta nivustaipeesta jollain Madeiran-reissullaan. Taisin tokaista miehekkeelleni että bussin oppaana pitäisi toimia Sami Hedberg ja vähintään takaisin tultaessa pitäisi saada laulaa karaokea - mieluiten kaikki yhdessä. Onneksi sain päivän mittaan huomata että meidän opas oli myöskin tosi hauska ja pirteä. Ja hän tykkäsi myös laulaa. Siinä kohdassa tunnelma oli vielä vähän väsynyt, joten sanoin sitten senkin että kiusallisuuden kautta luotiin tunnelmaa. Pari kuusikymppistä ihmistä veti naamaansa veden sijasta kaljaa, jota heillä oli mukana kassillinen. Lounastaessamme ravintolassa yksi tilasi "same" eli saman kuin edellinen tilaaja, ja toinen suomalainen otti burgerin. Niin sitä irrotellaan!

Vasemmalla vaijeri, jota pitkin pääsee kyseiseen luostariin. Kiipeämälläkin ilmeisesti, mutta mahtaa olla vaikeaa!

Me saimme kuulla jo päiviä etukäteen, että luostariin ei ole asiaa ilman polvenpeittävää hametta (edes housut eivät naisella kelpaa) tahi hartioita peittävää huivia/paitaa. Bussissakin asiasta muistutettiin pariin kertaan. Onneksi olin varautunut maksimekolla ja kaulahuivilla, niin olin ilmeisesti siveellinen (sekä tyylikäs, tietysti). Säädyttömät joutuivat laittamaan jonkun sinivalkopilkullisen essun päälleen, joista jotkut yltivät juuri ja juuri polviin. Tekisivät niistä sitten saman tien oikean mittaisia. Mikäli mies oli shortseissa, hän sai päällensä tavattoman mukavan näköiset munkkihousut. Opas kertoi että kerran häntä oli tullut vastaan kovin avonaisessa topissa oleva paikallinen naisopas. Meidän oppaamme oli kysynyt että onko tuo muka sallittua sittenkin. Paikallisopas oli nauranut ja tokaissut, että munkitkin tykkäävät! Tekopyhää sanon minä. Sitä paitsi, jos munkit ovat päättäneet elää keskenään vuoren päällä niin saavat elää ilman tissielämyksiä minun mielestäni.

Kotimatkalla kipaisimme Metsovon kylässä ylhäällä vuoristossa, jossa asuu 1000 ihmistä. En ole ollut Sveitsissä, mutta luulen että Metsovo näytti enemmän Sveitsiltä kuin Kreikalta. Oli juuston- ja viininmaistajaiset. No niin, kun puhutaan maistajaisista niin minä kyllä haluaisin maistella eri makuja. En ollut koskaan päässyt tuollaiseen, joten halusin nyt hifistellä. Ikävä kyllä saimme kolme eri juustopalaa kukin ja maistoimme vain yhtä punaviiniä. Se taisi olla hyvää mielestäni siksi koska se maistui melkein mehulle, joten ostin pullon sitä. Ehkä pienemmällä porukalla olisimme saaneet enemmän ohjausta viinien ja juustojen suhteen, nyt meitä oli koko pieni kauppa täynnä. Aikaa oli tosin hyvin vähän, että ehkä tuollainen nopea maistelu ei ollut huono asia.

Yksi turistibussipäivä oli loppujen lopuksi erittäin avartava muunkin Kreikan osalta, koska saimme kunnon tietoiskun oppaalta Kreikan taloudesta, uskonnosta ja muusta takaisin ajettaessa. Ja mikä tuuri - tuona päivänä oli pilvistä ja jopa pientä sadetta! Onneksi emme maanneet rannalla.

Panoraaman takia talot hieman vinossa, ei kai tuo nyt oikeasti mikään smurffikylä ole.

Kreikka! Osa 1

En tiedä mistä aloittaisin koska matka oli huikea, paljon elämysrikkaampi kuin Egypti. Bongasimme netistä äkkilähdön Kreikan Pargaan, jossa luvattiin rauhaisaa eloa, meriretkiä ja rantaa. Sehän sopi ja riitti meille. Meillä oli huoneistohotelli aika reippaasti ylämäkeen keskustasta, ja päivittäin kävelimme sen kuutisen kilometriä yhteensä. Edes jotain urheilua päiviin! Matkaan mahtui skootteriajelua, vesiviihdettä, satumaista maisemaa ja ihan vaan itsensä grillausta rannalla. Varoitan että kaikki kuvat eivät ole niin mielikuvituksellisia kuin ne olivat pääni sisällä ennen matkaa johtuen kuumuudesta, ajoittaisesta väsymyksestä sekä ihan vain siitä että halusi tuijottaa enemmän kuin kuvata. Nauttikaa nyt silti tästäkin kuvapurjosta, ja tekstiäkin näytti tulevan hurjasti!

Finnair lennätti, Aurinkomatkat opasti. Kaksi opasta oli melko hauskoja tapauksia keski-ikäisiksi, kerron heistä sitten myöhemmin. Huoneistohotelli oli oikein söpö ja pieni ja nimeltään Elena, mutta karseahkolla paikalla usean muun hotellin kanssa. Eipä siellä hengattu kuin iltaisin, joten ihan sama vaikka asuimme hylättyjen pihojen keskellä. Onnea jälleen kerran niille, jotka viettivät nähdäkseni kaikki päivät uima-altaalla. Tietysti jos halvalla pääsee, niin ei kai kokemuksista tarvitse niin stressata.

Vaikka huoneistossa oli keittiö, teimme vain aamupalan itse sillä paikallisissa marketeissa oli otettu mallia Valintatalon hinnoista. Sen sijaan ravintolat, varsinkin perinteiset tavernat ilahduttivat pienillä hinnoillaan. Kaksi ihmistä saattoi nauttia kunnon pihviruokaa ja eksoottisia elämyksiä yhteensä alle kahdellakympillä.

 

Kävimme yhteensä neljällä eri rannalla, ja lemppari oli Valtos Beach jossa makasimme kolmena päivänä. Ensimmäiset päivät makoilimme Valtosilla ja vuokrasimme kahdeksi päiväksi skootterin! Se oli yksi viisaimpia juttuja joihin rahaa käytimme, koska sillä pääsi kauas ja nopeasti. Oli ihanaa pitää J:stä kiinni kun viiletimme vuoristossa. Tiistaina ajoimme erään kukkulan juureen, ja kävelimme katsomaan kaupungin vanhaa linnoitusta mäen päälle. Melko eläkeläistä mennä aamulla ennen yhtätoista patikoimaan perkuleellinen ylämäki vain yhden raunion takia, mutta oli sieltä ihanat maisemat. Paitani mätsäsi kenkiini, mutta paitaa ei vain voinut pitää päällä enää kuumuuden takia. Päivälämpötilat hellivät meitä noin 35 asteessa. Tietysti kaikki hiljaiset pikkukujat olivat ihanaa katseltavaa niin mäen päällä kuin muuallakin kaupungissa.

Tiistaina lähdimme jo pidemmälle skootterilla: vuokraaja oli piirtänyt meille karttaan suurpiirteisen reitin, jota pitkin pääsi Gliki-joelle ja sieltä edelleen eri rannoille. Matkaa kertyi päivän aikana noin 90 kilometriä - tarkkaan emme tiedä koska sekä nopeusmittari että kilometrimittari olivat hajalla. Vuoristossa mentiin lähes koko ajan, ensin ylhäällä ja sitten taas ihan pellossa maan tasalla. Näimme matkalla maakilpikonnan, lammaslaumoja, ohitimme pari pientä kylää ja hautausmaata sekä saimme vielä yhtäkkiä sadettajasta vedet päällemme. Kuinka ällöromanttiselta se kuulostaakin niin siinä kohdassa nauratti niin vietävästi. Ja meillä oli maailman kamalimmat kypärät päässä. Näytin ehkä pelleltä mutta poikaystävä näytti vielä pellemmältä. 

Jossain tienhaarassa englanninkieliset opasteet loppuivat, ja venäjän kielen taidostani oli kerrankin hyötyä - kreikan kirjaimet ovat pitkälti samaa sarjaa ja sain erotettua pari sanaa niin että menimme oikeaan suuntaan. Emme tienneet että perillä joella saisi harrastaa erinäisiä aktiviteetteja, mm. hevosratsastusta vedessä! Emme millään ehtineet jonottaa sellaiseen koska sinä päivänä oli nähtävä kaikkea muutakin, mutta jos pääsisin uudestaan niin menisin ehdottomasti ratsastamaan. Ja ai niin, olihan se joen vesi aika pirun kirkasta ja ihanaa. Kuvat sieltä tosin ovat aika surkeita, joten en laittanut itse vedestä tänne nyt yhtäkään. Kyllä te nyt olette puroja ennenkin nähneet.

Ei ekaluokkalainen ensimmäisenä koulupäivänä, vaan seikkailija-Pippanen joen uomassa.

 Suuntasimme kiireen vilkkaa Alonaki Beachille, ja sillä matkalla kyllä eksyimme pari kertaa. Yritimme kuitenkin pitää päät kylminä, ja pian jo heitimme kantamuksemme tulikuumaan rantahiekkaan ja pulahdimme uimaan. Luulin tietysti että tuollaiset vähän syrjemmät rannat olisivat hiljaisia, mutta tietysti niille eksyvät muutkin turistit (lapsiperheet - voi luoja lapsiperheiden määrää!) ja niihin on usein pystytetty koju jos toinenkin. Tätä rantaelämystä varjosti hetken tumma pilvi parisuhteemme yllä, kun kumpikin suuttui. Toisella vain meni hermo vähän kaikkeen, ja oli kuuma ja pieni ranta oli tupaten täynnä. Meikäläinen sai melkein jonkun paniikkikohtauksen vedessä, ja vaadin päästä takaisin rantaan saadakseni happea. :D

Reitti takaisin Pargaan oli nopeampi ja helpompi, ja päätimme pysähtyä johonkin tien viereen valokuvaamaan kun emme raaskineet sitä aamulla tehdä. Löysimme hyvän aukon pusikoiden keskeltä ja oikein korkealta vuoristosta. Hajusta päätellen pysähdyspaikka taisi olla joku yleinen paskantamisnurkkaus, ja kun menimme jyrkänteen reunalle niin haju kävi sietämättömäksi. Kuvitelkaa ulkohuussi ja Pirkan juustopasta yhdessä mutta paljon ummehtuneempana. Sitten näin jonkun tunnistamattoman eläimen raadon puskassa, ja hyppäsimme aika äkkiä takaisin skootterin päälle.

Postauksia matkasta tulee vielä ainaki pari kappaletta. Tässäkin on aikamoinen kirjoittaminenkin kun muistelee koko matkaa alusta asti, mutta toivottavasti saatte tästä riemua irti sekä kenties vinkkiä omaan matkailuun. :)