Lauantain autfitti

Jalkauduin eilen kattohuoneistostamme kansan pariin hieman tuulettumaan. Vastoin kevään muotivärejä laitoin ihan vain mustavalkoista päälle, koska se nyt tuntui mukavimmalta. Mulla olisi turkoosit farkut kaapissa vuodelta 2010, mutten ole uskaltanut vielä kokeilla näytänkö niissä ihan idiootilta. Kerrotaan nyt tähän väliin silleen pirteästi, että mua ei jaksaisi kiinnostaa enää nuo pääsykoekirjat. Tottakai luen loppuun asti, mutta voitte arvata että haluaisin vain kirmata kaupungilla aurinkoisessa säässä ja ylipäänsä tehdä mitä mieleeni juolahtaa. Nyt poden syyllisyyttä lähes kaikesta muusta paitsi töissä olemisesta. Mieleni on aivopesty kaikennäköisillä termeillä ja ruumiinosilla, rupesin jumpassakin selittämään siskolle niistä jotain. Enää kaksi viikkoa, ja olen vapaa!

Hyvää lauantai-iltaa vaan tollekin hapannaamalle. :D

Myrskyluodon Maija

Mammani menehtyi pari päivää sitten sairaalassa. Kävin katsomassa häntä siellä vain vähän ennen hänen poismenoaan. "Sattuuko johonkin", tätini ja isäni kyselivät vähän väliä. Mamma pystyi juuri ja juuri vastaamaan että ei satu. Senkin mammani sai kuulemma jo muutama päivä aiemmin sanottua, että "tämä ei ole mitään ihmisen elämää". En ole ennen tajunnut, että ihmisen kuollessa sitä pysähtyy oikeasti pohtimaan ihan kaikkea elämään liittyvää.

Mammani eli mielenkiintoisen elämän. Hän ja pappani asuivat kesät ja joskus kauan kauan sitten talvetkin saaristossa. Heillä oli saaristokylässä, Mossalassa mökki ja sen läheisessä saaressa toinen, jossa pappa eli ison osan ajasta ja hoisi lampaita. Älkää kysykö, miten ne lampaat on sinne joskus saatu. Saaressa ei ollut tietenkään sähköä tai juoksevaa vettä, mutta siellä minäkin viiletin varmaan 20 kesää ilman huolen häivää. Mossalassa kävimme tankkaamassa veneen ja syömässä mamman voissa paistamia juustomakkaroita. Heidän koiransa oli minun yksi parhaita kavereitani, vaikkakin se muutti myöhemmin jonkun miehen maatilalle. En silloin tajunnut, että se tietenkin lopetettiin.

Isovanhempani pitivät yhtä jo 13-vuotiaasta asti tavattuaan junassa, mikä kuulostaa aika käsittämättömältä. Hamaan loppuun asti he pysyivät yhdessä. Jos joku kysyy mitä on rakkaus, niin luulen että se on ainakin tuota. Pappani kuoli kymmenen vuotta sitten, mutta mietin että jos pappani olisi vielä elossa, olisiko mammakin vielä paremmassa kunnossa. Ihan varmaan olisi. Ehkä he nyt pääsevät toistensa luo.

Mitä nyt yritän tässä oikein sanoa? Ehkä sitä että vaikka makaa sairaalassa viimeisillään, niin tärkeintä siinäkin varmaan on se että on ihmisiä ympärillä itkemässä. Ehkä mamma halusi jo mennä koska hänen miehensä on mennyt jo edeltä. Nimeän hänet Myrskyluodon Maijaksi, joka pääsee nyt tyveneen. Mamman tarina tosin ei ole ankea niin kuin Maijan, vaan ajattelen että hän oli rohkea eikä pelännyt paljoakaan. On niin monia asioita, joilla ei ole varmaan paskankaan väliä kun elämäänsä miettii taaksepäin tuossa iässä. Että millaiset pelastusliivit lapsilla oli päällä jos oli ollenkaan, tai että mitä kouluja on käynyt ja miltä sitä oikein näytti. Ja sitten on muutama tärkeä asia, joilla on väliä. Tärkeimpänä varmaan se, että joku rakasti ja hän rakasti takaisin. Se että lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset voivat hyvin. Ja se klisee, että kannattaa elää hyvä elämä että voi hyvillä mielin jatkaa matkaa tuonpuoleiseen. Meitä on onneksi monta, jotka jäävät kaipaamaan.

Siinä sitten sairaalalta lähtiessäni mietin, kuinka outoa on mennä katuvilinässä ja katsoa kun porukka viilettää kaupungilla ristiin rastiin tietämättä, että joku jättää tämän elämän pian lopullisesti hiljaisessa huoneessa, kaiken melskeen ulottumattomissa. En nyt ihan osaakaan pukea kaikkea sanoiksi mitä piti, mutta ehkä tämä riittää. :)

Tasapainoinen ruokavalio - herkkuja kummassakin kädessä

Olo oli kuin muistotilaisuuteen tultaessa. Astuimme sisään ja kerroimme asiamme tarjoilijalle. Kyllä, olimme saapuneet Jesse's Dineen syömään yllätysmenua. Vastaanotto oli kuitenkin sitä lajia kuin meitä olisi odotettu käräjille. Ulko-ovi ei pamahtanut, meillä oli normaalit ja hyväksyttävät vaatteet ja puhuimme hillityllä äänellä. Miksi koko asiakaskunta siis tuijotti meitä? Aivan jäätävä tunnelma, vaikka siellä oli noin viisi pöydällistä ruokailijoita. Yhdessä pöydässä oli ilmeisesti salaisia agentteja/toimittajia, koska he tuijottivat meitä joka kerta kun annokset saapuivat pöytään - ja vähän niiden välissäkin. Keskenään he eivät puhuneet lähes mitään, joten aivan varmasti heillä oli jokin missio. Pikkuhiljaa porukka alkoi kuitenkin rentoutua, eikä meidän tarvinnut enää puoliksi kuiskata.

Ruoka oli loistavaa, mutten kehdannut ottaa kuvaa alkukeitosta agenttien tuijottaessa takavasemmalta. Punajuurikeitto oli ihanaa - juureslastuja joukossa ja basilikatahnaa lautasen reunoilla. En ole koskaan saanut vastaavaa, joten se oli kivaa vaihtelua jollekin kuivalle patonkikorille, jonka aika usein ravintolassa saa. Pääruuaksi oli matalakypsennettyä viljaporsasta ja kasviksia. Olisimme halunneet nuolla lautaset J:n kanssa, se oli oikeasti parasta ruokaa vähään aikaan! Jälkiruoka oli aika friikkiä, koska se rätisi vimmatusti lautasella ja vielä pahemmin suussa. Oli vähän vaikeaa pidätellä naurua, kun kuuntelimme pientä pommitusta hampaidemme välissä. Jälkkäri oli hyvää, mutta ei yllä lemppareihini. Tarjoilijat olivat mukavia, ja tuolla saa näemmä aika erikoisia aterioita. Sieltä voi jopa tilata kokin kotiin! Harkintaan... :D

Pannacottaa, kahta lajia mustikkasoosia, jotain keksimuruja ja sorbettia. Noita muita tököttejä en nyt muista!

Tämä viikko on mennyt vähän herkutteluksi muutenkin. HeiaHeia ammottaa kivasti tyhjyyttään, ja syytän tästä aikatauluani, johon en ole vielä tottunut. Herään viideltä, olen kahdeksan tuntia töissä ja sitten luen neljä tuntia. Okei, torstaina piti lukea mutta nukahdin puoleksitoista tunniksi, vaikka kuinka yritin avata silmäni aina uudestaan. Huhhuh. Onneksi sentään päivänvaloa on jo pitkälle iltaan, ja töissä mut otettiin tosi kivasti taas vastaan. :) Kyllä tämä rytmi tästä paranee ja parempi olisikin, koska pääsykokeeseen on enää neljä viikkoa! Ehkä sinne salille pitää mennä heti töiden jälkeen, koska iltaisin olen niin puhki.

Suffeli Puffit maistuivat meille kerran tällä viikolla...

...jos toisenkin. Om-fucking-nom.

Laivameininkejä ja töihinpaluuta

Mulla meni aika haipakkaa tällä viikolla. Olin kampaajalla, siivosin asunnon vihdoin ja viimein ja olin hulvattomalla lemmenlauttaristeilyllä. Voitte siis arvata, että lukeminen on jäänyt vähän vähemmälle. Ja toisaalta se oli todella piristävää, koska voin kertoa että tuo jatkuva auringonpaiste ulkona on saanut meitsin innostumaan ihan kaikesta ympärillään. Talvella oli helpompaa lukea, koska eihän sinne harmaaseen ulkoilmaan olisi halunnutkaan lähteä. Ajattelin, että jos tässä pari päivää on hunningolla niin ensi viikolla jaksaa puskea taas kahta kauheammin. Ja minun onkin oikeastaan pakko.

Ennen laivamatkaa. Tuo tötterö onnistui jo ekalla yrittämällä, ihme kyllä!

 Töistä nimittäin soitettiin, ja aloitan siellä tehtaassa taas tiistaina. Luvassa lienee jonkinnäköinen lyhytkestoinen urakka, mutta luulen ettei se soppari ole mikään kahden viikon mittainen. Pitää siis jaksaa lukea täysillä JA duunaroida. Hyvästi sosiaalinen elämä ja vapaat viikonloput - niihin lukemiseni todennäköisesti painottuu. Toukokuun puolivälissä onneksi helpottaa ja pääsen J:n kanssa Barcelonaan muutamaksi päiväksi. :)

Tuo risteily onnistui tietenkin yli odotusten. Varmaan tuhat opiskelijaa ja wannabe-opiskelijaa samassa laivassa, leikkimässä yhdessä kuin pienet lapset. Tutustuin sympaattisiin ihmisiin. Menimme aamupalalle jo ennen kuin pääsimme edes nukkumaan. Jollain oli hevosnaamari päässä, ja seuraavana päivänä hyttimme pojat alkoivat myydä heppua ravihevosena eteenpäin. Korjasimme yhdessä hyttikaverin ruotsinkokeen. Tax Freen kassasetä ehdotti minulle epäsuorasti kauneusleikkausta. Minua syytettiin pekonittomasta aamiaisesta. Kuvia räpsittiin kai rapiat 200, ja ostin itselleni jo illalla "ihanan", peltisen prinsessalaukun. En tiedä, miksi se näytti illalla hienommalta kuin aamulla. Varmaan valaistuksen vika.

Kevätsiivous garderoobissa!

Kevät on täällä! Sitten siivotaan se vaatekaappi, ettei keskellä kesälomaa tarvitse kaivaa villahousujen seasta niitä minisortseja. Edetään vaihe vaiheelta:

Vedä kaikki niiltä hyllyiltä alas, ja putsaa hyllyt. Sitten alkaa jyvien erottaminen akanoista, tai laihduttajilla ehkä jopa lakanoista, ehheh. Eli ne vaatteet joita et enää käytä, kannattaa viedä kirpparille tai heittää kokonaan pois. Kyllä, myös ne vaatteet joita "käytät vielä muttet tiedä minkä kanssa"! Mulla on pari vanhaa, käyttökelvotonta vaatetta mutta niihin liittyy niin paljon tunnearvoa, että annan niiden lojua kaapissa vuodesta toiseen. :D

Vien villapaidat tuulettumaan parvekkeelle ja joskus farkutkin. Ennen kaikkea koitan mahduttaa mahdollisimman paljon henkarille, varsinkin mekot ja muut, joista täytyy pitää vähän parempaa huolta. Urheiluvaatteille on pino erikseen just in case, jos niissä piilee hikipalleroita.

Koska kevät tulee ja kenkien pitäisi olla ihkussa kunnossa, vien ne suutarille mars (vasta ensi viikolla, koska nyt on hiukan kiire). Ostin myös tänä talvena kenkäostoksen yhteydessä tekstiilisuoja-ainetta yhden purkin, jolla olen innostunut suihkuttelemaan vähän kaikkia pintoja laukuissa ja kengissä. Miksen ole herännyt tällaiseen aiemmin?! Toinen pukeutujan teräsase on tietysti se teippirulla tai nukkaharja, millä voi kaikki ylimääräiset nöftät (suomeksi nukat ja muut irtoliat) pyyhkiä vaatteista pois. Musta takkini näyttää taas mustalta, jipii.

Mahtuu, mahtuu...

Olen tässä vuoden mittaan onnistunut hankkimaan niitä hemmetin perusvaatteita/luottovaatteita, että minäkin saan yhdistettyä ei-niin-friikin-näköisesti ostoksiani. Mustat korkkarit, valkoinen kauluspaita, kestävät (ja pestävät<3) sukkahousut, pikkumusta sekä pitkähkö neule. Myönnetään että nuo ovat pelastaneet monta tilannetta, joissa revin melkein hiuksiani päästä. Avokki valitti joskus, että kauheaa kun nyt ostelen noin paljon. Hän ei näytä käsittävän, kuinka monta vuotta vanhoja vaatteita oikeasti käytän arkena. Tämän talouden pyykinpesijänä intouduin kerran hiukan laskemaan hänen t-paitojaan, niitä kun on monta pinoa hänen kaapissaan: noin 50 kappaletta.

Vaatekaapin siivous virkistää mieltä aivan tajuttomasti, koska nytkin löysin varmaan kahdet housut, monta mekkoa ja paitaa joita en ole käyttänyt vain siksi, että ne eivät ole olleet näkyvillä. Kevät ja kesä, olen nyt valmis!