Innostuin kesän alussa parvekekukista, ja niistä olen huolehtinut nyt pari kuukautta. Toiset ostavat taloja ja hankkivat koiria tai lapsia. Minä opettelen pitämään huolta muun muassa pelargonioista. Kerrostalomme ala-aulassa virui yksinäinen tuoli, jonka otin sitten luvan kanssa partsillemme asumaan. Pari Indiskan vanhaa tyynyä selkänojaksi ja Ikean peitto pepun alle, niin siitä tuli suorastaan kuningatartuoli. Siksi se pitää myös ikuistaa tärkeänä kesäpaikkana. Se ei tosin kasveineen kaikkineen ole vieläkään tarpeeksi värikäs minulle.
Moni sanoo, ettei kesäparatiiseissa tule oikeasti usein istuskeltua. Bullshit, sanon minä! Viivyin tuossa kirjan kanssa kerran niin kauan, että menin sisälle vasta sitten kun tuli oikeasti niin pimeää, että lukeminen kävi mahdottomaksi. Tupakoivilla ihmisillä on sikäli helpompaa, että heillä on aina syy mennä parvekkeelle. Minä sitten menen nolona vain joskus seisomaan ja tuijottamaan maisemaa. Aamupalankin tuossa nurkassa tosin nauttii mielellään. Synttärikaffeja siellä ei kannata välttämättä pitää, ellei nauti lehtipuhaltimen äänestä taustalla (tottahan nyt putoilevat koivunlehdet ovat heinäkuussa se suurin ongelma).
Kuvissa näkyvä asu oli haalari. Kuvien oton jälkeen leikkasin housuosan pois ja lähdin bailaamaan - lahkeet eivät peittäneet kunnolla edes takapuoltani. Nyt se on ihan vain paita, joka kaipaa ompelijan viimeistelyä! Niin ja puin siis kuitenkin hameen paidan kaveriksi ennen ulos menoa...
Äidin käsi oli malttamaton.
Ylhäällä ihan näitä kuvia varten rumaksi kynitty amppeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti