Jeee, reissupostaus (postaukset) on vihdoinkin kasassa! Kävimme Dublinissa ekskursiolla yhteiskuntatieteiden hallituksen järjestämänä. Kävi taas sellainen kiva tuuri, etten tuntenut sieltä etukäteen kuin kaksi ihmistä. Matka kesti perjantaista maanantaihin ja meni oikein hyvin, vaikka maanantai oli allekirjoittaneella kouriintuntuvan pitkä. Se oli elämäni kurjimpia päiviä, mutta siitä sitten myöhemmin.
Perjantai-illalla Jacobs Inn -hostelliin saavuttuamme halusimme vain ruokaa. Kysyimme respasta, minkä paikkojen keittiöt olisivat vielä auki ja ryntäsimme kulman taakse O'Connell'siin. Eteemme avautui jotain niin stereotyyppisen kaunista, että olimme vähän huvittuneita. Iäkkäitä ihmisiä istui kaljalla suhteellisen ahtaassa kahden kerroksen baarissa, jossa soi iloinen musiikki ja televisiosta tuli rugbya. Sitä tuli aina, jos ei tullut uutisia. Ilmeisesti tuo paikka onkin turistien suosiossa, joten ymmärrettävästi sieltä löytyy kaikki "perusherkut". Ruuaksi otin fish & chipsiä, muut ottivat jotain lammasta perinteiseen irkkutyyliin valmistettuna jne. Söin matkalla myös salaattia, ja join viskiä ja siideriä. Yhden reissukaverin lautasella oli sipsejä siinä kohdassa, jossa normaalisti makaa lisukesalaatti. Tuli vähän kasviksia ikävä. Maanantaina olisin halunnut nauttia vielä jotain irkkuruokaa, mutta sain silloin alas vain puoli pussia pähkinöitä. Mutta siitä sitten myöhemmin.
Elämä on valintoja täynnä, ja olen todella tyytyväinen, että valitsin lauantain retkikohteista Guinnessin panimon sijaan Jamesonin [dsäämesön!] viskitislaamon. Pelkäsin etukäteen, että viskimaistiaiset tulevat heti ulos suusta, mutta minähän pidin siitä! Tai no pidin sen verran kuin tällainen viininlipittäjä voi pitää. Opastettu kierros maksoi 12 euroa (opiskelijat), ja rahoilleen sai hyvin vastinetta. Paikassa ei enää tehdä viskiä, mutta siellä oli vanhoja masiinoita esillä, ja opas kertoi, miten Jamesonia tänäkin päivänä valmistetaan. He osasivat myydä sitä myös aika hyvin: meille maistatettiin Jamesonia, skottilaista(?) ja amerikkalaista viskiä, ja Jameson oli ylivoimaisesti parasta. Saimme lopuksi drinkit käteen, ja tietysti siinä seitinohuessa päiväkännissä olisi halunnut ostaa pullon tuliaisiksi. Meillä oli Siirin kanssa minun virhearvioni takia liian pieni laukku matkalla, joten senkin takia pullo jäi ostamatta! Suomestakin sitä tosin saa, joten ei sillä niin väliä. Joukkomme oli pelkkää seisahtunutta hymyä, kun hajaannuimme shoppailemaan.
Kalja ei vain maistunut minulle, mutta moni ystävystyi tumman oluen kanssa. En olisi uskonut, että minusta tulee viskin lipittelijä. Tilasin nimittäin lauantai-iltana The Celt -pubissa oma-aloitteisesti viskiä ja inkivääriolutta, joita sekoittelin siinä sitten makuni mukaan... Voi Irlanti, minkä teit! Tuolla pubissa oli ihan paras bändi ilakoimassa. Jammailin paikallani vaikka kuinka kauan kuunnellen iloista irkkumusaa. Sanoin ennen matkaa, että haluan samanlaiseen tunnelmaan kuin Titanicin alakannella on siinä elokuvassa. Jos siitä menosta pitää, niin tuolta sitä kyllä löytää! Yhdessä pubissa, jossa muistaakseni kävimme kahtena iltana, oli alhaalla musiikki niin lujalla, ettei siellä olisi voinut kuvitellakaan käyvänsä keskustelua. Siksi istuimme enemmän ylhäällä, mutta aina välillä ihmiset kävivät pyörähtämässä alakerran tanssilattialla. Kaikessa ahtaudessaan pubissa oli silti lämminhenkinen meininki: ihmiset väistivät ihan pyytämättä ja hymyillen.
Ekskursioporukkamme oli todella menevä ja iloinen. Ei haitannut, etten tuntenut melkein ketään etukäteen, koska siinä kyllä tutustui. Tykkäsin kuunnella ihmisten mustaa huumoria ja keskustelua jopa pakolaisista, koska sitä käytiin niin raikkaalla otteella. Silti joka päivä jossain vaiheessa mielessäni muhi yksi ajatus: olisipa oma ukkelini täällä. Ihan missä tahansa kohteessa se ei varmaan hiipisi niin paljon mieleen, mutta olen vain satavarma, että poikaystäväni nauttisi tuosta meiningistä ihan täysillä. Siksi sinne on pakko päästä uudestaan hänen kanssaan. :D
Tämä on taas sellaista haipakkaa, että jatketaan seuraavassa postauksessa tuosta shoppailusta. :)
Elämä on valintoja täynnä, ja olen todella tyytyväinen, että valitsin lauantain retkikohteista Guinnessin panimon sijaan Jamesonin [dsäämesön!] viskitislaamon. Pelkäsin etukäteen, että viskimaistiaiset tulevat heti ulos suusta, mutta minähän pidin siitä! Tai no pidin sen verran kuin tällainen viininlipittäjä voi pitää. Opastettu kierros maksoi 12 euroa (opiskelijat), ja rahoilleen sai hyvin vastinetta. Paikassa ei enää tehdä viskiä, mutta siellä oli vanhoja masiinoita esillä, ja opas kertoi, miten Jamesonia tänäkin päivänä valmistetaan. He osasivat myydä sitä myös aika hyvin: meille maistatettiin Jamesonia, skottilaista(?) ja amerikkalaista viskiä, ja Jameson oli ylivoimaisesti parasta. Saimme lopuksi drinkit käteen, ja tietysti siinä seitinohuessa päiväkännissä olisi halunnut ostaa pullon tuliaisiksi. Meillä oli Siirin kanssa minun virhearvioni takia liian pieni laukku matkalla, joten senkin takia pullo jäi ostamatta! Suomestakin sitä tosin saa, joten ei sillä niin väliä. Joukkomme oli pelkkää seisahtunutta hymyä, kun hajaannuimme shoppailemaan.
 |
| Siitä se ajatus sitten lähti. |
Kalja ei vain maistunut minulle, mutta moni ystävystyi tumman oluen kanssa. En olisi uskonut, että minusta tulee viskin lipittelijä. Tilasin nimittäin lauantai-iltana The Celt -pubissa oma-aloitteisesti viskiä ja inkivääriolutta, joita sekoittelin siinä sitten makuni mukaan... Voi Irlanti, minkä teit! Tuolla pubissa oli ihan paras bändi ilakoimassa. Jammailin paikallani vaikka kuinka kauan kuunnellen iloista irkkumusaa. Sanoin ennen matkaa, että haluan samanlaiseen tunnelmaan kuin Titanicin alakannella on siinä elokuvassa. Jos siitä menosta pitää, niin tuolta sitä kyllä löytää! Yhdessä pubissa, jossa muistaakseni kävimme kahtena iltana, oli alhaalla musiikki niin lujalla, ettei siellä olisi voinut kuvitellakaan käyvänsä keskustelua. Siksi istuimme enemmän ylhäällä, mutta aina välillä ihmiset kävivät pyörähtämässä alakerran tanssilattialla. Kaikessa ahtaudessaan pubissa oli silti lämminhenkinen meininki: ihmiset väistivät ihan pyytämättä ja hymyillen.
Ekskursioporukkamme oli todella menevä ja iloinen. Ei haitannut, etten tuntenut melkein ketään etukäteen, koska siinä kyllä tutustui. Tykkäsin kuunnella ihmisten mustaa huumoria ja keskustelua jopa pakolaisista, koska sitä käytiin niin raikkaalla otteella. Silti joka päivä jossain vaiheessa mielessäni muhi yksi ajatus: olisipa oma ukkelini täällä. Ihan missä tahansa kohteessa se ei varmaan hiipisi niin paljon mieleen, mutta olen vain satavarma, että poikaystäväni nauttisi tuosta meiningistä ihan täysillä. Siksi sinne on pakko päästä uudestaan hänen kanssaan. :D
Tämä on taas sellaista haipakkaa, että jatketaan seuraavassa postauksessa tuosta shoppailusta. :)
 |
| Tästä me tykättiin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti