lauantai 7. helmikuuta 2015

Meidän isä on hipsterimpi ku teidän isä

Meidän isämme söi ruispuuroa aamupalaksi jo silloin, kun olin ala-asteella ja vedin itse suklaamuroja. En voinut kuvitella mitään kamalampaa aamiaispöytään kuin ruispuuro. Hän leipoi itse sämpylät pöytään, mistä on vasta hiljattain tullut trendi laajemmin. Hän pakotti meidät maistamaan aina jotain appentsellerjuustoa. Tarkemmin ajatellen hän puristi mehutkin itse muunmuassa greipistä.  Hyvä kysymys on, että miksi meille muksuille ostettiin kaikenlaista sokerilitkua kaupasta. Toki milläs muulla pikkuprinsessat olisivat eläneet, elleivät sokerilla.

Eikä isäämme edes oikeasti sanota iskäksi, vaan hänellä on uniikki kutsumanimi, joka on ollut käytössä aina esikoisen syntymästä asti. Tämä karaistunut hippi eli samassa taloudessa kanssamme vuosia, ja nyt vasta ymmärrän paremmin, miksi kavereita saattoi hieman huvittaa hänen toimintansa. Isäni lukee kylmänviileästi kirjojaan iltaisin otsalampun kanssa. Siinä pientä design-valaistusta, jolla oikeasti näkee tehdäkin jotain. Ja mikä hirveintä, haluaisin nykyään tehdä samoin.

Flow-festivaalihipsterit voivat vaipua koloihinsa häpeämään, koska monen festariheebon on vaikea ylittää yhtä asiaa: isäni kävi ensimmäisessä Ruisrock-festivaalissa ikinä. Vaikka nykypäivänä ensimmäinen Flow-festari ajaa kyllä vähän saman asian.

Isänpäivä on kaukana, mutta tämä oli hyvä tietoisku hänestä noin muuten vain. "Isänpäivä on joka päivä." Ei muuten tasan ole, elleivät isät sitten tosissaan nauti remonttitikkaiden roudaamisesta tyttärilleen, kyydittämisestä erinäisiin paikkoihin ja tietenkin muuttoavusta. Rahaahan siltä ei ikinä saa. Asia, jota en ole muuten ennen tajunnut. Pistetään vielä kuva hänestä jouluna, kun hän keksi melko mielenkiintoisen torkkupaikan ruuan jälkeen. Oikeasti, äidillä on joskus vähän kestämistä. Ja turha ihmetellä, miksi minä olen tällainen.

Katsokaa nyt sitä. (Housut ovat likaantuneet ruuanlaitossa, muuten hän on siisti ihminen.)

6 kommenttia:

Jenna kirjoitti...

Haha vähän hauska postaus :D

Helli Pippanen kirjoitti...

Kiitos, kiva kuulla että nämä asiat huvittaa oikeasti muitakin kuin mua! :D

Pauliina A. kirjoitti...

Hahah tästä tuli kyllä hyvä mieli! :D Ihanan oloinen iskä sulla! :D

Helli Pippanen kirjoitti...

Ihana kuulla! :) Hän on aika tapaus kyllä. <3

Helmi Hytti kirjoitti...

Ahahaha voi että kuinka kuulostaa hauskalta. :D

Helli Pippanen kirjoitti...

Sitä se tämän höperön kanssa kyllä onkin. ;D