Logopedian opiskelusta :)

Millaista sitten on, kun on päässyt sisään? Ensimmäinen kuukausi oli todella kevyttä opiskelumielessä, sillä tentit siintivät kaukana loka-marraskuussa ja sitä vain totutteli kaikkeen. Ensimmäinen kuukausi oli myös aika raskas henkisesti, koska tutustuin uusiin ihmisiin ja yritin pysyä perässä, mitä kaikkia nettisivuja sitä tulee käyttämään opiskelussaan. Iltamia ja kilpailuja riitti, ja olen tosi tyytyväinen että menin melkeinpä kaikkiin. Siellä syntyy ryhmähenkeä ja tutustuu rennommin ihmisiin - ja muiden alojen tyyppeihin. Huomautetaan silti, että alkoholittomia juttuja oli ainakin yhtä paljon kuin ryyppäysiltojakin alussa, joten juomisesta nuo jutut eivät ole kiinni.

Logopediaa opiskellaan kai enää Oulussa, Helsingissä ja Turussa. Tampere on tehnyt jonkun kakkajäynän eikä sinne oteta enää sisään uusia (viime kevään tieto). Ouluun pääsee sisään 35, Turkuun 28 ja Helsinkiin 20. Tuosta voi kukin itse päätellä mihin tilastollisesti on helpoin päästä, mutta itse suosittelen joka tapauksessa Turkua! Meillä on logopediafukseja vaikka mistäpäin Suomea, ja täällä on paljon menoa ja meininkiä. Turku on loistava opiskelukaupunki monessakin mielessä, mutta esimerkkinä sanottakoon, että sähköpostiini tuli viikon sisällä viisi eri bilekutsua. Myös välimatkat ovat mielestäni pieniä.

Rankkaahan on toki kaikkialla, mutta se on paljon asenteesta kiinni. Esimerkiksi tämä kevät näyttää jopa kivalta, vaikka tekemistä riittää myös työn merkeissä. Whatsapp- ja Facebook-ryhmistä on kaikille ollut iso apu.

Luentoja ei ole vielä montaa päivässä, tässä periodissa itselläni vain yksi per päivä. Keskiviikkokin on itse asiassa vielä vapaa. Koulupäivä on siis vain esimerkiksi 10.15-11.45, mutta sen jälkeen onkin kotona usein paljon hommaa. Oulun yliopistossa oli tehty joku kysely, jonka mukaan logopedit käyttävät opiskeluunsa arviolta 40 tuntia viikossa, kun monien muiden alojen opiskelijat arvioivat opiskelevansa alle 20 tuntia. Eroa on siis paljon työn kuormittavuudessa, mutta tämä on sen arvoista. Enkä todellakaan tee 40 tuntia, ja sanoisin ettei valtaosa muistakaan fukseista tee. Ei tuosta varmaan paljon puutu, jos mietitään tenttejä edeltäviä viikkoja. Kalenteri kädessä tykkään jatkuvasti suunnitella menojani, jotta saan merkattua aikaa sekä itsenäiselle opiskelulle että ihan oman elämän menoihinkin. :D

Kun lukemisen makuun on päässyt ja aikatauluttaa kunnolla, on tämä oikeasti tosi mielenkiintoista - asia kerrallaan. Pikkuhiljaa olen oppinut tehokkaammaksi lukijaksi, ja asiat eivät tunnu niin vierailta enää. Huomasin myös, että stressasin syksyllä turhan paljon. Kukaan ei oikein tiennyt, millä perustein opettajat arvioivat tenttejämme, koska sieltä saattoi tulla omaan arvioon melkoista heittoa ("en varmana pääse läpi - tulikin 4" ja toisinpäin). Mutta tänä keväänä en jaksa murehtia ja märehtiä, vaan ainoastaan teen mitä pitää tehdä. Rankkaa se oli syksyllä lähinnä siksi, että itse päätin lähteä suurentelemaan asioita ja aliarvioimaan itseäni.

Kirjoitin tämän nyt sellaisen epäpriimuksen näkökulmasta. En ole nopein lukija tai ahkerin opiskelija vuosikurssiltamme, ja olin oikeasti ala- ja yläasteen ajan vielä todella hajamielinen, eikä koulu kiinnostanut paljoakaan. Lukiossa heräsin jotenkin siihen että oppiminen on kivaa, ja silti kirjoitin vain C-C-C-M-E. Jos minä pystyn tähän, niin pystytte tekin. Jos lapsiperheiden äidit ja paljon töissä käyvät ihmiset pystyvät tähän, niin pystytte tekin.

Jos motivaatio ei meinaa riittää lukemiseen, niin ajatelkaa kuinka mukavaa elämä tulee olemaan opiskellessa: meillä on ehkä pari luentoa alkanut ennen kello kymmentä, joten nukkua saa tarpeeksi. Torstaisin on bileitä, tai ainakin baarit ovat auki, ja juomat ovat halvempia. Haalareissa on aika hauskaa tanssia (vieläpä turkooseissa). Harrastusvaihtoehtoja riittää yliopiston puolesta melkoisesti, ja on paljon eri kerhoja, joihin liittyä. Läsnäolopakkoa ei ole kaikilla luennoilla, eli jos laiskottaa tai tulee esteitä, voi jotkut luennot katsoa netistä jälkikäteen. Itsellä on jäänyt ekasta puolesta vuodesta parhaiten mieleen sitsit, joita onneksi riittää pitkin lukuvuotta. Logopediassa on hyvä yhteishenki, ja luennoilla pystymme keskustelemaan asioista enemmän pienen opiskelijamäärän vuoksi. Lukujärjestys annetaan valmiina, joten älytöntä sumplimista kurssien viidakossa ei tarvitse tehdä itse.

Tsemppiä siis! :) EDIT: Minulle huomautettiin, että Ouluun pääseekin 35 opiskelijaa (hurraa!). Kohta on korjattu tekstiin. Korjattakoon myös, että r-vikainenkin voi päästä opiskelemaan alaa, sillä siitäkin toki voi päästä eroon opiskelun aikana.

Logopedian pääsykokeista

 Hellurei! Tämä postaus koskee siis pelkästään logopedian pääsykokeita ja sen opiskelua, joten jos aihe ei niin innosta niin suosittelen skippaamaan. Tässä tekstissä ei huuli niin lennä, välttämättä. :D Inspiroiduin kirjoittamaan asiasta lisää, kun eräs anonyymi lukija tuli alkusyksystä kyselemään kaikenlaista. Logopedia-tunnisteen alta löytyy aiemmin kertomiani asioita, mutta tässä saattaa tulla toistoa, koska en muista mitä kaikkea olen kirjoittanut. Ajattelin kertoa sekä pääsykokeisiin valmistautumisesta että itse opiskelusta seuraavassa postauksessa.

Kirjat ovat ilmeisesti edelleen samat kuin viime vuonna: Ihmisen anatomia ja fysiologia (vain tietyt kappaleet) sekä Puhuva ihminen. Puhuvan ihmisen loppupää oli meikäläiselle melkoista tuskaa, mutta jos jotain tekisin nyt toisin niin lukisin senkin alueen paremmin. En tiedä vieläkään kuinka pienestä pääsemiseni kakkosvaiheeseen oli kiinni.

Mitä tulee lukemisen aloittamiseen, suosittelen selaamaan kirjat ensin läpi silmäillen. Ihan perusjuttua opo-kursseilta, mutta heti ei voi alkaa päntätä kirjaa, joka tuntuu siltä kuin lukisi vierasta kieltä (anatomiakirja). Toisella kerralla kertailee vieraita termejä ja hahmottaa kokonaisuuksia. Taisin alkaa alleviivata juttuja kolmannella lukukerralla, ja kirjoitin muistiinpanot vielä ylös niistä. Siihen meni varmaan viikko, joten tietysti riippuu oppimistottumuksista miten aikansa käyttää. :D Itse en ollut lukenut mitään kovin vaativaa pariin vuoteen, joten lukeminen oli aluksi hidasta. Kun tekstiin tottuu ja alkaa muistaa pätkiä ulkoa väkisinkin, lukeminen helpottuu huomattavasti. 

 Neuvoisin ihan ensimmäisenä luku-urakkaa aloitettaessa aikatauluttamaan sen. Aloitin tammikuun puolivälissä muistaakseni, ja koska eteen tuli muuttoa ja siihen liittyvää harmia, tammikuu ei ollut yhtään liian aikaisin. Kannattaa järkätä itselleen vapaapäiviä ja antaa armoa. Eli tavallaan suunnittelisin niin, että pari "hutiviikkoa" mahtuu sekaan niin ehtii kunnolla. Ja oikeasti, ei neljää kuukautta jaksa pelkästään opiskella. Rentoutuminen ja todellinen irrottautuminen kirjoista on tapahduttava välillä. Abeilla (ja kokopäivätöissä käyvillä) aikaa on rajoitetummin, mutta meidän vuosikurssillamme on monta suoraan lukiosta tullutta. Tässä tapauksessa pitää olla supertehokas!

Yksi välivuosi ei haittaa, joten jos logopediaa todella haluaa opiskella, niin suosittelen käyttämään välivuoden päämäärää tukien. Avoimessa yliopistossa (ainakin Turussa) on kuulemma nyt lisää logopediaan liittyviä kursseja, mikä on tietysti loistavaa. Suosittelen käymään niitä samalla, jos aika riittää. Valmennuskurssikin meillä on nykyään, ja sitä voi käsittääkseni suorittaa myös etänä. Muutama meistä kävi sen viime keväänä, joten uskon että siitäkin on apua.Täällä on aiheesta lisää tietoa.

Sain viime keväänä neuvoja kaveriltani, joka pääsi oikeustieteelliseen ensimmäisellä yrityksellä. Kaikkein hyödyllisin vinkki häneltä omalla kohdallani oli sisällysluetteloon kirjoittaminen. Kopioin sivun suosiolla erikseen, ja aloin tehdä siihen merkintöjä sitä mukaan kun lukeminen eteni. Kannattaa siis lukea vaikka yksi kappale/osio kirjasta (esim. veri ja verenkierto), ja kirjoittaa heti sen jälkeen sisällysluetteloon kappaleiden kohdalle, mitä muistaa aiheesta. Tilaa ei ehkä ole paljon, mutta anna mennä niin kauan kuin asiaa tulee ja tilaa riittää. Tätä ei kannata tehdä mielestäni vielä ensimmäisellä tai toisella lukukerralla, vaan vasta sitten kun hallitsee kokonaisuudet ja kirjat tuntuvat oikeasti tutulta. Jälkikäteen voi kerrata pelkän sisällysluettelonkin kanssa, kun siellä on hurjasti muistamista tukevia sanoja valmiina. Näin opin vielä paremmin kirjan yksittäisiä kappaleita jopa ulkoa, ja anteeksi nyt vain - se on vähän tarkoitus logopedian kokeessa. Pääsykoe on ainakin Turussa oikein/väärin-tyyppinen rastituskoe, jossa on 40 väittämää, 20 kummastakin kirjasta. Mitään laajoja esseitä varten ei siis kannata harjoitella.

Pääsykokeesta siis tarkemmin: latinan kielisiä juttujakin kysyttiin yksi viime vuonna, ja se koski muistaakseni selkärankaa. Ehkäpä niitä isoimpia juttuja kehosta kannattaa latinaksikin oppia, vaikka väkisinhän niitä muistaa, kun lukee tarpeeksi monta kertaa. En lähtisi mitään pikku lihaksia opettelemaan latinaksi, ei siitä ainakaan omalla kohdalla tullut mitään. :D Toki käytössä olevasta ajasta riippuen suosittelen syventymään niin paljon kuin mahdollista. Lisäksi siellä kysyttiin jotain veren ominaisuuksista, jossa piti muistaa että onko joku juttu esim. 2 millilitraa (anteeksi, en nyt muista mitä asia tarkkaan koski. :D). Nuo kysymykset pistävät kyllä hieman ketuttamaan, koska pystyin päättelemään että juu, jotain kolmosen luokkaa se oli ja vastasin että "väärin". Tiedä sitten, tulkittiinko vastaukseni oikein vai väärin. Enimmäkseen kysymykset tuntuivat silti mukiinmeneviltä. Tyyliin "antagonisti-lihas tarkoittaa sitä ja tätä", jne.

Kakkosvaiheesta on ihme käsityksiä liikkeellä netissä. Turussa kakkosvaiheeseen tarvitaan audiogrammi, jonka itse hankin yksityseltä puolelta, koska aikaa oli muistaakseni kaksi päivää, ja satuin saamaan ajan Neoon. Siinä siis testataan, onko kuulo normaali. Ehdotimme professoreille, että kakkosvaiheeseen päässeille kannattaisi ilmoittaa netin kautta, koska kirjeillä saattaa kestää. Yksi koulukaveri oli au pairina ulkomailla kun sai kuulla, että kahden päivän päästä on haastatteluaika hänelle. Toivotaan, että tänä kesänä meneteltäisiin jo modernimmalla tavalla!

Mitään äänellä leikkimistä ei Turun pääsykokeiden kakkosvaiheessa ollut, enkä usko että asia muuttuu tänäkään vuonna. Ei siis tarvitse huutaa professoreiden edessä! Joku on hieman myös liioitellut eräällä foorumilla ja väittänyt, että hakijalla ei saisi olla edes silmälaseja. Miten silmälasit vaikuttavat puheterapeutin työhön? Eivät mitenkään. Siellä yksinkertaisesti haastatellaan hakijaa 15 minuutin ajan. Se menee nopeasti. Kaiken lisäksi he kysyvät asioita, joita ei todella odotettu kysyttävän: "miten käyttäydyt stressaantuneena?" Jälkikäteen keskusteltuani muiden hakijoiden kanssa kävi ilmi, että kysymykset vaihtelivat haastateltavan mukaan melko paljonkin. Kysyttiin myös peruskysymys: "miksi sinusta tulisi hyvä puheterapeutti?" Tähän oli harjoiteltu vastaus valmiina. Lisäki minulta kysyttiin mielipidettä lehtiartikkeleista, jotka piti lukea netistä etukäteen. Ihan suht simppeliä asiaa ajankohtaisesta aiheesta, tällä kertaa oli teemana vanhustenhoito. PS. He kyselevät todennäköisesti mitä olen tähän asti tehnyt. Kun vastasin hakevani logopediaan jo kolmatta kertaa, he selkeästi kirjoittivat sen muistiin. Muista avata aiheesta suusi, vaikka sitä ei kysyttäisikään!

Jos äänessäsi on jotain vikaa, he ilmoittavat siitä luultavasti jo haastattelussa. R-vikaa tai muita artikulaatiohäiriöitä ei tietenkään saisi olla, mutta eräskin opiskelukaverini oli lytätty melko suoraan "puristeisen" äänenkäyttönsä suhteen, ja hän oli varma ettei saa opiskelupaikkaa. Niitä kuitenkin harjoitellaan opiskeluaikana, joten kaikki kyllä oppivat itsekin puhumaan "oikein".

Turkuun ainakin lisättiin aloituspaikkoja (nykyään 28, ennen 13), joten suosittelen yrittämään! Luonnollisesti myös opiskelijahaun toiseen vaiheeseen pääsy on aiempaa helpompaa, ja siellä on tilaisuus vakuuttaa "tuomarit". Ja jos mietit, lähdetkö opiskelemaan Turkuun vai Helsinkiin, suosittelen todella lujaa Turkua. Oulusta en ole niin perillä että mitä siellä tapahtuu, mutta viihtyisin varmasti myös siellä. Seuraavaksi menen vähän kevyempiin aiheisiin, kun kuvailen itse opiskelua. :)

Pakkomielteistä

En voi ehkä puhua neuroosista, mutta pakkomielteisistä tavoista kuitenkin. Ne eivät rajaa elämääni sen pahemmin, mutta halusin tuoda asian esille. Monilla on kuulemma sellaista että tarkistaa moneen kertaan ovatko hellan levyt pois päältä, menikö ovi lukkoon tms. Mulla ne liittyvät enemmän kaikkeen turhaan eivätkä edes käytännön vaaroihin, joten siksi näille saa nauraa. Olen kertonut sattumalta näistä asioista ehkä kahdelle ihmiselle. Ne ovat niin soljuva osa elämääni, etten tajua kertoa niistä muille (taas kerran). Listaan nyt alkuun joitakin:

• Pyörän pysäköiminen joko ensimmäiseen tai neljänteen pyörätelineeseen
• Imurin asettaminen takaisin vaatehuoneeseen aina samaan paikkaan (tietysti tämä voisi olla yhä kuin siisteys, mutta näitä sääntöjä on kotona paljon muitakin)
• Käsipyyhkeet roikkuvat kylpyhuoneessani aina sekä ensimmäisessä että neljännessä koukussa. Niiden väliin on laitettava rivin täydeltä pyyhkeitä tai vaihtoehtoisesti ei yhtäkään pyyhettä, muuten systeemi menee sekaisin. Ylipäänsä naulakoiden kanssa homma menee niin, että ensimmäiseen tai neljänteen ripustan esim. takkini. Jos niistä mikään ei ole vapaa, menen kahdeksanteen (neljä tuplattuna). Kun yliopistolla on ruuhkaa, takin ripustamisessa saattaa kestää hetki... :D
• Jos taputan spontaanisti käsiäni vaikka kahdesti, se pitää tehdä kaksi kertaa uudestaan, jotta summaksi tulee neljä. Ylipäätään luvun pitää olla kuitenkin parillinen, ei koskaan pariton.
• Tavutan sanoja niin, että kaikilla kirjaimilla on pari. "Turku Åbo" -kyltti on siis todella rasittavaa luettavaa, mutta onneksi niiden kirjaimet voi yhdistää. Tätä olen muista poiketen tehnyt jo ala-asteelta lähtien.
• Nousen aamuisin vasemmalla jalalla. Päivä on joskus mennyt pilalle, kun olen noussut oikealla.
• Heitän pyyhkeen aina kuivumaan samalla tavalla samaan paikkaan, ja sen tulee olla suorassa eikä rypyssä.
• Jalat on myös venyteltävä joka aamu aloittaen vasemmasta, ennen kuin nousen sängystä. Tämä on tietysti ihan hyödyllistäkin.
• Pidän kännykkää repun vasemmassa sivutaskussa, en koskaan oikeassa.
• Heitän salilla tavarani aina (yllätys yllätys) rivin ensimmäiseen tai neljänteen pukukaappiin. Jos ihmettelette, miksi joku tunkee aivan toisen viereen vaikka kaappeja olisi kymmeniä vapaina muualla, tässä saattaa olla vastaus. Samaa "neuroosia" poteva henkilö laittaa aina siihen ensimmäiseen, ja olemmekin ehtineet tutustua hieman toisiimme tapamme vuoksi.
• Kännykän on oltava suorassa yöpöydällä, eli pöydän kulmaan nähden linjassa.
• Silmälasikotelo pysyy aina samalla paikalla, olivat lasit käytössä tai eivät. Ja sen on oltava myös linjassa yöpöydän kulmien kanssa.

Listaa voisi jatkaa vielä jonkin aikaa, mutta tuossa ovat ehkä yleisimmät. Tämä lähti joskus lukion jälkeen pahasti raiteiltaan, kun kuvittelin taikauskoisena että tietyt asiat tuovat onnea/epäonnea. Niinpä alkoi onnennumeroni nelosen palvominen, ja jostain syystä totesin jossain välissä, että ykkönenkin käy. Ylempänä listatut ovat kaikki sellaisia, joista en oikeasti koskaan tee poikkeusta. Pyörä taitaa olla ainoa joka on joskus täytynyt jättää "väärään paikkaan", ja sekin on silloin kuudes telineen paikka. Muut rutiinimaiset tavat ovat erikseen, mutta sitä kai sanotaan tottumiseksi (esim se että ihmiset usein istuvat samaan kohtaan bussissa - ihme kyllä tähän en ole kehittänyt mitään ongelmaa). 

Lista olisi ollut pari vuotta sitten ihan törkeän pitkä, mutta olen haastanut itseäni ja saanut todella monen "pakkoliikkeen" unohtumaan kokonaan. Suursiivousta tehdessäni monen tavaran paikka saattaa vaihtua, ja nämä ovat ainoita hetkiä, kun uudistukset eivät paina mieltäni.

Muita?! :D

Pinterestin ja talven huumaama

Liityin Pinterestiin. Tässä kohtaa ystäväni varmaan huokaisevat syvään, koska minä todella tulen käsittämättömän jäljessä näissä. En ole vielä päässyt edes Instagramiin. Kerran tosin kokeilin, mutten osannut. ANYWAY, se Pinterest. On se taivaan lahja. Koukutuin saman tien. Tietysti muiden ideoista tulee hyvälle tuulelle, ja tajusin niiden kautta että kaikki askartelu on nyt toteutettava, koska koulun alettua sille ei ole taaskaan enää aikaa.

 

Kampausten, bohotyylin ja askarteluohjeiden selaamisen jälkeen koitin nukkua. Ei onnistunut, koska edellisten lisäksi niitä omia ideoita alkoi tupsahdella aivan mielettömällä tahdilla päähäni. En saanut hiljennettyä päänsisäistä mekkalaa. Valokuvaukseen, hiuksiin, sisustukseen, ruuanlaittoon ja jopa omien videoiden tekemiseen iski mahtava inspiraatio. Tätä olen odottanut. Se oli kuin joku pidätetty luovuuden vimma, joka nyt aivojeni rentoutuessa pääsi täyteen vauhtiinsa. Menin niin sekaisin, että suunnittelin kokonaisen videoiden sarjan Youtube-kanavalleni, jota ei ole vielä edes olemassa. Ehkä näitä pitää hieman kypsytellä... Jos joku haluaa kurkata Pinterest-sivuani, se löytyy tästä.

Meitsi on taas kotona hei. Pelkäsinkin jo, että opiskelu on tehnyt minusta takakireän, epäluovan ihmisen. Jossain vaiheessa meinaan havahduin siihen, että mulla ei ole tänne mitään "hauskaa" sanottavaa. Mutta ei syytä huoleen! Kroppa ja mieli ovat nyt rentoutuneet, enkä haluaisi samanlaista paniikkia kevään edetessä kuin syksyllä oli. Ihan sama kuinka paljon tekemistä tulee.

Olen ollut jopa niin hurja, että rynnistin eilen porukan mukana laskettelemaan. En ole tehnyt sitä vuosiin, ja nyt tuli kauhea hinku päästä Ruotsiin skimbaamaan! En edes muistanut, että jotenkin laskettelussa on ihan omat sääntönsä. Mäessä näitä juttuja tuli mieleen enemmän, mutta muistan nyt vain kaksi: a) muille annetaan tilaa ja b) lasketellessa ei olla hapankaaleja. Siellä vain mennään! Lasten harjoittelumäessäkin joku voi näemmä kaatua (ja kaataa tavaroita). Itse kaaduin väkijoukon edessä vasta viimeisen laskun jälkeen, ja meninkin saman tien ihan selälleni. Laskettelun parasta antia on myös se, että uni tulee illalla ihan salamana, ja sitten nukutaan kuin tukki.

Kuvat ovat viikonlopun "metsäretkeltä". Lempimaisemissa taas mentiin ja hyvässä seurassa. Onneksi joku jaksaa samoilla kanssani. :)