Rillipöllöilyä ja sunnuntainautiskelua

Olin eilen riehumassa ystäväni läksiäisissä/parantujaisissa. Aivan mieletön meno! Laulatti ja nauratti. Nauratti vielä taksimatkalla kotiinkin, kun luin vironkielisen tekstin turvatyynyn kohdalta. Siinä luki että turvavyö kiinni englanniksi ja viroksi, mutta ei suomeksi. Eilinen oli railakas lopetus loistavalle viikolle. Tänään makaan väsyneenä kotona, ja olen koko päivän ollut yksin, mutta se ei harmita tällä kertaa yhtään. Olen tehnyt uutta lempiruokaani, eli kanaa ja riisiä aurajuustolla ja mangolla ja lukenut eilisen saldoa bilekirjasta.

Näyttää sekaiselta mutta hyvää on! Myös persikka sopii mangon tilalle.

Kuten moni ehkä huomaa, näytän kuvissa hiukan erilaiselta. Ostin alkukesästä ruskeat piilolinssit Cyber Shopista, koska olen aina halunnut kokeilla sellaisia ja tietää, miltä näyttäisin nappisilmänä. Ystävänikin sanoi joskus vuosia sitten, että mulle sopisi sellaiset tosi hyvin. Tämä on hauskaa vaihtelua! Ainoa miinus on se, etten sijoittanut piilareihin, joissa olisi ihan vahvuudetkin. Ne kun kai maksavat aika paljon, enkä ole perehtynyt asiaan vielä sen paremmin. Mutta tästä saa ihan erilaista buustia, jos välillä kaipaa uutta lookia. Pääsen kampaajalle taas keskiviikkona, mutta aina välillä kun on esimerkiksi tyvikasvu pahimmillaan (eli nyt), niin tällainen muutos piristää ja tyvikasvun voi unohtaa hetkeksi. Tietyissä vaatteissa näytän myös uskottavammalta ruskeilla silmillä, tai sitten vain kuvittelen, koska en näytä omasta mielestäni ihan täysin itseltäni.

Kaikille piilolinssit eivät tosin vain sovi, että jos niitä alkaa ostella, niin kannattaa varata aikaa niiden käytön harjoitteluun. Tiedän kaverin, joka käyttää niitä harvoin ja niiden laittamisessa menee aina semmoiset puoli tuntia. Kauheaa! Meikäläinen sujauttaa kalvot silmiin yhtä tottuneesti kuin pesen hampaani. Haaveilen pääseväni joskus laserleikkaukseen, koska en ole koskaan tainnut pitää silmälaseja pidemään kuin yhden tai kaksi päivää putkeen. Ne häiritsevät minua pidemmän päälle, mutta onneksi on piilarit (yleensä käytän siis ihan tavallisia). Ne taas maksavat rahaa, ja laserleikkaus tulisi maksamaan tavallaan yhtä paljon kuin monen vuoden piilolinssit ja -nesteet, näöntarkastukset ja uudet rillit. Aika rasittavaa härdelliä tämä joskus siis on. Ja toisaalta - mitä mä sitten tekisin, kun silmälaseja ei enää voisi käyttää asusteena! Tuntuisi hölmöltä käyttää sellaisia ilman vahvuuksia.

Ostin tuon harmaan pipon Puolasta. Kyllähän niitä saa ties minkälaisina Suomestakin, mutta pakko oli napata mukaan kun vihdoinkin osui kaupassa silmään. En halunnut urheilullista paksua pipoa, vaan pehmeämmän, joka sopii paremmin tyyliini. Ruskeat simmut sopivat myös tällä hetkellä hiusteni ja vaatteideni värimaailmaan. Nyt jatkan telkkarin tuijottelua ja syön suklaata. Oikeasti ostin suklaalevyn viimeksi ehkä aikaisin keväällä, en ihan muista. En yleensä herkuttele enää yksin, koska tilaisuuksia tarjoutuu aina niin paljon muiden kanssa. Mutta tänään, luksusta. Vain minä ja Fazerin sininen hasselpähkinäsuklaa!

Pitkä postaus Puolasta - kurwa!

Otsikossa seisoo ainoa sana, jonka osaan puolaksi. Ilmeisesti yhtä monikäyttöinen kuin meidän vittu-sana täällä Suomessa. Neljäpäiväinen reissu Gdanskissa oli täynnä naurua, kipeitä varpaita, seitinohutta päiväkänniä ja myös shoppailua - mutta viimeinen saatiin rutistettua vain kolmeen tuntiin!

Olen tässä kesällä hengaillut aika tiiviisti uuden ukkelin kanssa. Kiljuin keväällä, kuinka haluan olla sinkku ja ei mitään vakavaa ja valivali, mutta en taaskaan onnistunut. Liian mukava mies lähestyi, ja vaikka olen tuntenut hänet jo monta vuotta, emme ole koskaan oikein katsoneet toisiamme mordorissa sillä silmällä. Lähdin siis hänen kanssaan matkalle, ja päätin kouluunkin pääsemisen kunniaksi hiukan irrotella. Varasimme mahdollisimman halvat lennot Gdanskiin ja sieltä huoneen Hilton-hotellista, koska netistä sattui saamaan majoituksen puoleen hintaan. Ensin kirpaisi, mutta jälkikäteen en kadu hetkeäkään valintaamme. Huoneessa oli kylpyamme, sänky oli pari metriä leveä ja aamiaisella sai todella hyvää shampanjaa.

Gdansk on kai suomalaisille kuin Tallinna level 2. On vanhaakaupunkia ja halpoja ostoksia (siis herregud kuinka halpaa syöminen oli). Puhe on tosin oudompaa kuin virolaisten - kieli ei vain auennut minulle, vaikka venäjän opiskelusta luulisi olevan siinä hyötyä. Saavutuksia tuli listaan monta tällä matkalla: söin muun muassa simpukoita ensimmäistä kertaa!

 Vanhakaupunki oli varsinkin markkinoiden aikaan aivan täyteen tupattu, ja väkijoukko sai minut ahdistumaan monesti. Kovin korkeita korkkareita ei sinne kannata laittaa, se oli vaikeaa maastoa kissakävelylle. Haluan tässä nillitysvaiheessa myös varoittaa menemästä Oliwa Parkiin, ellette samalla käy Oliwassa jonkin muun jutun takia, kuten eläintarhan. Puistoa kehuttiin TripAdvisorissa, enkä vieläkään ole ihan varma että miksi. Tuhlasimme tähän onneksi vain kolme tuntia matkastamme. Voin kertoa teille tässä mitä siellä on: sorsia, kiljuvia lapsia ja pari kartanoa, jotka ovat ilmeisesti museoita. Tämän sijaan olisimme halunneet nähdä historiaa, kuten Malborkin linnan tai käydä jollain entisellä keskitysleirillä. Valitettavasti aikamme ei oikein riittänyt siihen.

Ruoka oli hyvää, paitsi Fresh Fish Frisch Fisch -paikassa, jonka nimelle repesin jo ensimmäisenä päivänä pienessä vahinkohumalassa. Sanotaan nyt, että olisin itse voinut väsätä saman annoksen arkena, ja olisin ollut pettynyt itseenikin. Tosin en ikinä unohtaisi maustaa ranskalaisiani. Paikkaa olisi kannattanut vaihtaa jo siinä vaiheessa, kun huomasin sisustuksen koostuvan kultaisiksi maalatuista "sitruunapuista".

Kummitusnunna!

Kidutusmuseoon löysimme vähän sattumalta keskeltä vanhaakaupunkia, ja vaikka museo oli suppeampi mitä olimme odottaneet, oli sekin käymisen arvoinen. Matkaseuralaiseni alkoi laulaa vanhassa portaikossa jotain "gregoriaanista kirkkolaulua", joka kaikui oikein komeasti tornissa. En sinänsä yllättynyt. :D St. Maryn kirkko oli tietysti superhieno. Kirkon vieressä oleva La Pampa oli hyvä pihviravintola, yksi parhaista ruokapaikoista, joissa kävimme. Hard Rock Cafe nyt on yleisesti tunnettu paikka, niin en sitä jaksa hehkuttaa, vaikka sekin oli erinomainen kokemus. Tarjoilijoita siellä oli samaan aikaan varmaan parikymmentä!

Sopotissa kesken ruuan iski jättimargaritaa juodessa käsittämätön nousu- ja laskuhumalan yhdistelmä, jolloin olisin voinut nukahtaa vain pistämällä pään pöytää vasten. Kielikin meni tulisesta ruuasta jotenkin turpeaksi, ja ajattelin että ei tämä ilta nyt näin voi mennä. Onneksi livebändi piti tunnelman korkealla. Matkakumppanini sai loppuillan esitellä paikkoja, joissa oli käynyt edellisellä kerralla. Paljoa hän ei tuntunut muistavan - mahtaa johtua siitä, että Sopot on juhlintaan/juomiseen suunniteltu mesta. Paluumatkalla joku puolalainen mies tuli juttelemaan meille junassa, ja hän olikin tosi asiallinen tyyppi. Hän myös auttoi meitä junalippujen kanssa ja kysyi ensin minulta, että "over 18?".... Tuntui muutenkin, että jotkut luulivat minun selvästi olevan tyyliin 16-vuotias. No, eläköön geenit! Puolalaiset osaavat hyvin englantia siihen nähden, että telkkarissakin suunnilleen kaikki jenkkisarjat oli dubattu.

Päällimmäisenä mieleeni jäivät huikeat kahdenkeskeiset reivietkot hotellihuoneessa, Sopot ja meksikolainen ravintola, maailmanpyörä, vaahtokylpy, drinkit hotellin kattoterassilla ja hotellille juoksu sateisena yönä. Tietysti myös kaikki inside-vitsit ja ravintoloissa räkättäminen olivat matkan kantava voima. Shoppailu meni aika tuurilla nappiin: sain kaikki etsimäni perusvaatteet syksyksi ostettua ja paljon edullisemmin kuin Suomesta. Reissunjälkeinen masennus on jälleen päällä, ja tekisi mieli lähteä heti uudestaan. Huikeat neljä päivää takana, kaiken kaikkiaan. :) Kiinnostaisi tietää, millaisia kokemuksia muilla on Gdanskista?

Se kulutetuin aihe

Luin taannoin kaksi keskenään niin ristiriitaista postausta, etten tiedä miten päin olisin. Olen siis suuna päänä! Kaksi nuorta naista postasi ruokaan ja liikuntaan liittyvän jutun. Helmi kirjoitti huonosta omastatunnosta ruokaan/liikuntaan liittyen (lähinnä siitä miten se menee jollain yli - vihdoinkin joku otti asian puheeksi), ja toinen bloggaaja kertoi inhoavansa kuntosalia mutta käyvänsä siellä silti. Minua alkoi ahdistaa sen toisen kirjoittajan ahdistus itsestään. Kauhea tarve laihtua, vaikka laihdutettavaa ei juuri ole.

Joku joskus sanoi, että salikuumottelu on terveempää kuin anorektisen laihuuden ihannoiminen. No ei sekään ole, jos joku sanoo että käy salilla, vaikka sinne lähteminen on joka kerta kauheaa kamppailua, ja että salilla on perseestä. Toinen mussuttaa parsakaalia ja kanaa päivästä toiseen siinä pelossa, että lihoo taas takaisin. Ketä varten ne bodylove-jutut naistenlehdissä kirjoitetaan, kun kovinkaan monelle se ei tunnu menevän perille? Ei tosin ihme, kun niiden juttujen perässä on aina sata muuta kirjoitusta siitä, miten saa selluliitin pois (ei saa), miten laihtuu nopeammin, miten saa paremman ihon, miten jaksaa treenata kovempaa, miten kannattaa treenata jos haluaa muuttaa sitä ja tätä, miten treenata kuin mies, miten saa raskauskilot pois ennen kuin niitä edes tulee... Hyvä luoja! Miehet, suosittelen teitä lukemaan joskus yhden naistenlehden. Niitä on hyviä ja elämyksellisiä sekä niitä huonompia, mutta useimmista näkee minkälaisten turhien asioiden kanssa kamppailemme joka päivä. Jos katsoo ihan vain niiden mainoksia, niin saatatte huomata jonkin olevan vähän hullusti.

 Terveellinen syöminen on nykyään elämäni yksi kulmakivi. Tai oli, kunnes aloin hengailla ihmisen kanssa joka haluaa kesällä päivittäin jäätelöä. Syön terveellisesti sekä siksi etten enää liho samaa vauhtia kuin vuonna 2012, mutta myös siksi että yksinkertaisesti jaksan paremmin. Jos joku muu vetää pari sipsipussia viikossa ja sitten vaan elää sen jälkeen normaalia elämää, niin toivottavasti nauttii minunkin puolestani. Oikeasti syökää ihmiset hyvää ruokaa, älkää pahaa. Nauttikaa elämästä, älkääkä ajatelko (ainakaan päivittäisellä tasolla), että "ruoka on vaan polttoainetta, vedät sitä vaikka hampaat irvessä". Joku kirjoitti noin laihduttajan postauksen perään. Ymmärrän että siinä yritetään kannustaa toista onnistumaan, mutta minusta tuo kuulostaa maanpäälliseltä helvetiltä. Sama kuin sanoisi jollekin umpirakastuneelle romantikolle, että pidä pää kylmänä äläkä vain edes pussaa uutta rakastasi.

Olen myös huomannut, että joillain ei mene jakeluun laihduttamisen, painonhallinnan ja syömishäiriöiden rajat. Niiden kun pitäisi olla kolme eri asiaa. Koittakaa miettiä, kuinka terveellisiä omat "motivaatiovinkkinne" ja muut ovat. Jos vinkit ovat tyyliä "juo niin paljon vettä, että vatsa pysyy täynnä niin ei tule nälkä", olette hukassa. Ja hedelmiä saa syödä. Ymmärrän että esim. jäätelöstä tulee monelle hiukan huono omatunto jos on mässäillyt muutenkin, mutta moni kauhistelee jo muidenkin ihmisten pastan ja leivän syöntiä. Edelleen, normaaleja ruokia nekin!

Ihmiset, nauttikaa elämästä. Te ette ole sen onnellisempia viisi kiloa laihempina ja jatkuvassa kiellossa eläen (vaikka okei, 20 kilon pudotus kuulemma tuntuu jo aika ravistelevalta). Miettikää, voisitteko vaikka syödä miettimättä aina niitä kaloreita. Jos ette näytä mielestänne hyvältä vähän pulleana tai jopa normaalipainoisena, niin kai se on pakko sitten liikkua ja vahdata vähän syömisiä. Mutta kun katsotte peiliin, katsokaa sitä ensi kerralla armollisemmin. Ei kukaan katso ensimmäisenä teidän pömppömahaanne ja meinaa oksentaa. En ainakaan itse katso ihmisiä ensin inhoten - en ajattele heistä välttämättä yhtään mitään. Katsokaa kehoanne ihaillen, vaikka aluksi siltä ei tuntuisi. Pikkuhiljaa se alkaa miellyttää, kun tunnette joka kolkan. Tiedätte kuinka valtava perse teillä on ja kuinka litteät reidet kenties ovat. Sitten voitte todeta että ne ovat teidän omanne. Kun vartalonne on vain teidän oma asianne (eikä koko Instagramin, esimerkiksi), voitte muita ihmisiä tavatessanne keskittyä niihin muihin. Kun keskittyy tarpeeksi keskustelukumppaniin tai jutun aiheeseen, ei enää ole niin kehokeskeinen. 

Pää on se tärkein mitä meillä on! Mieleenpainuvimmat kehut mitä olen saanut, ovat liittyneet osaamiseeni, ajatuksiini tai tekemisiini. Ulkonäköön liittyvät kehut ovat myös tosi kivoja, mutta niistä ei tule samanlaista onnistumisen tunnetta että "jes, pystyn siihen". Miettikää monia vaikutusvaltaisia naisia: he ovat tavallaan juuri oikeasta paikasta kireitä (höhöhö) - eivät ehkä vatsastaan, mutta he osaavat pitää päänsä. Ja sekä isot että laihemmat tytöt näyttävät aina jo entistä paremmalta, kun he hymyilevät aidosti. Aina.