Nautimme brunchia rakkaiden siskojeni kera viikko sitten lauantaina, kun porukkamme kuopus oli kutsunut meidät luokseen. Nauroimme kuin Marko Paananen kymmenen vuotta sitten Innossa, ja keskustelimme sivistyneesti ja tasaisilla äänenpainoilla Euroviisuista ja syömästämme ruuasta. Myös äänenvoimakkuus pysyi koko ajan soveliaan rajoissa.
 |
| Tuo salaattikerä ei ole sitten kokonainen! :D Sattumoisin pari lehteä näyttää siltä kuin meillä olisi ollut salaattia enemmänkin. |
Koska emäntä ei ollut valmistanut jälkiruokaa kiireidensä vuoksi (ja siksi että yritimme saada vaihteeksi kokoon fuck the fatness -brunssin), kuplivan ruokailuhetkemme jälkeen nautimme appelsiiniteetä. Nämä ryystimme hänen täydellisen upottavalla sohvallaan ja ihastelimme hänen kappalevalintojaan Spotifysta. Tutkimme myös hänen ihanaa parvekettaan, jonka tuolien takana ei ollut seitsemää kassillista panttipulloja odottamassa noutajaansa...
Ai liian sliipattua? Tunnustetaan: puhuimme toistemme päälle huutaen, ja kaakatusnaurummme tunkeutui varmaan seinien läpi helpostikin. Ja koska
kolmen tähden lounas -tyyppiseen ruokailuun kuuluu myös ohjelmaa,
improvisoin siskoilleni pienen tuolitanssinäytöksen, mutta vaatteet
päällä. Kaikki lähti siitä kun pienempi siskoni läpsäisi kätensä reisilleen jotain vitsiä havainnollistaakseen. Sitten keksin leikkiä ammattiglamour-tanssijaa, koska sellainen voi olla nykyään jokainen. Pieni tuoli sai kyytiä, reidet paukkuivat ja ponnari heilui. Ja ettei kukaan luule että käytin kera-sanaa tosissani tuolla alussa, niin korjataan sekin nyt tänne perään: sitä kuuluu käyttää ruuasta puhuttaessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti