lauantai 25. tammikuuta 2014

Kinttuihin lähtö ja viime vuoden asukuvia




Brassit, Thaikut, Jenkit, Aussit... Mitä vielä? Voin kertoa että Thaimaa on ihan Thaimaa. Jos lähdet Thaikkuihin, kuulostaa siltä että lähdet thaimaalaisiin naisiin. You perv... Sama pätee muiden kanssa paitsi ehkä USA:n suhteen, koska "Jenkit" meinaa käsittääkseni Yhdysvaltoja. Vaikka kuinka ollaan coolia maailmanmatkaajaa ja puhutaan samalla rasittavalla slangilla kuin Madventuresin pojat (kaikella kunnioituksella, muuten tykkään heistä kovasti), ei tarvitse alkaa tyhmäksi. Kiina ei ole varmaan tarpeeksi cool maa, koska siitä ei voi vääntää mitään. "Lähden Kinttuihin." Ihan pisteenä iin päälle haluan takakireänä muistuttaa kaikkia siitä, että ihminen matkustaa Thaimaahan, ei Thaimaaseen.

Nämä asukuvat otettiin tosiaan jo 1.12., mutta saamattomana ihmisenä sain ne vasta eilen käsiini. Tajusin että mullahan olikin siskon kamerassa varmaan sata kuvaa, joista olisi kovastikin hyötyä täällä blogissa. :D Nyt niitä riittää taas!

perjantai 24. tammikuuta 2014

#Glamzone, bitches

Nykyään kun porukka laittaa itsestään dataa nettiin joka toinen tunti, niin itseään saa myös kehua siinä samalla. Jostain syystä sitä ei livenä niin paljon harrasteta, mutta Instagram-kuvien hästägeistä voi päätellä kuinka paljon arvostamme itseämme tänä päivänä. #beauty #girl #amazing #looking. En itse ole siellä, koska olen älyttömän hidas näissä asioissa. Tiedän silti miten homma toimii. Näiden lyhennysten ja hassunhauskojen uudissanojen (revin hiuksia päästäni) sekaan tulee koko ajan uutta. Niitä sanoja voi väännellä sitä tahtia kun itsestään napsii peilikuvia. Otsikossa on omakeksimäni helmi - vaikka voihan tuo olla jo netin uumenissa moneen kertaan väännetty.

Lempparini on kuvaustapa, jossa pitää saada peppu, naama ja vielä kuuma saliponnari samaan kuvaan. Siinähän vaaditaan jo ylemmän tason akrobatiaa, jota harjoittelimme kerran ystäväni kanssa kun leivoimme. #perfecthair #glamzone #booty #model. Jos vääntyy asentoon peilin edessä niin että kaikki näkyy, niin tulee olo että henkilö haluaa ilmeisesti antaa kaiken kerralla. Tietysti pakko antaakin, koska tuhat bensalenkkaria seuraa kieli pitkällä.

Netissä ollaan niin polleaa, mutta livenä monet eivät uskallakaan tuoda itseään esille. Haloo, missä on johdonmukaisuus. Rohkeasti vain pylly edellä työhaastatteluun, nätti naama hieman kurkistaen olkapään takaa. Lausu rohkaisevat sanat ääneen: #bad #ass #gonna #get #the #job. Tai mene kauppaan, pistä pää hieman kenoon niin että hiukset tulevat myyjän näkökenttään ja kysy ylipirteällä, jähmettyneellä kamerahymylläsi että onko teillä proteiinijauhetta. #no #pain #no #gain

Joo, niin moni sitä tekee ja ihan läpällä vain laitetaan että ollaan kuumiksia. En tiedä kuinka läppätasolla silloin on, jos koko ajan peilaa ja kuvaa itseään. Siis sitä katsoo itseään jotenkin tuplana joka välissä. :D Tosin on oikeasti parempi, että esimerkiksi juhlimaan lähtiessään naikkoset laittavat "kuumat kissat bailaamassa" kuin vaikka "kalpeat sotanorsut yrittää, josko joku kattois päin #foreveralone".

Ne viisikymppiset, jotka eivät ymmärrä noita risuaitakohtia, voivat googlettaa asiasta (tai soittaa minulle, äiti). Se on nykypäivää, koska itseään voi kuvailla parilla hassulla hashtagilla ja ihmiset tietävät, mitä tänään meinaat. Pitänee kevään aikana ottaa Instagram käyttöön ja napsia kuvia pääsykokeisiin lukemisesta: #sexy #reading #university #glasses #hot #nerd. Ja kaikkien mielestä se on ihan ok, että hitto mä olen kuuma kun luen ihmisen anatomiasta.

torstai 9. tammikuuta 2014

Majoneesirakkautta ja vähän kuntoiluakin!

Minua haluttiin kuvata keskellä Turun toreja tiistaina. Suostuin, vaikka en siinä hädässä osannut kauheasti kertoa spontaanisti tyylistäni. Eikä se tyyli ollut mitenkään erikoinen, mutta ehkä toimittaja halusi jonkun ensimmäisen vastaantulijan. Hän otti kuvia ja tunki äänityskonetta naamalleni. Lähdin todella hämmentyneenä mutta iloisena jatkamaan matkaa poikaystävän kanssa, ja päädyimme Heselle. Mietin että miten julkkikset kestävät tätä elämää, kun minä kävin läpi jo yhtä pienen pientä haastattelua jälkikäteen.

Hesessä oli aivan tyhjää. Tammikuu ja superlupaukset varmaan verottavat moisia ravintoloita, mutta sentään me istuimme siellä ihan ikkunan ääressä niin että ohikulkijat näkivät nautiskelevat naamamme. Ajattelin, että mitäpä jos toimittaja oli hiipinyt pimeässä illassa ikkunan taakse ja halusi pilailla kustannuksellani. Jos hän oikeasti oli joku blogini anonyymi lukija ja vainosikin minun syömisiäni. Vauva-keskusteluun tulisi pian taas aivan uusia provokaatioita: "Helli Pippanen vetää majoneesia Hesellä, vetää näemmä kaverinkin majoneesit. Ja edellispäivänä näin sen kaupassa, ja sillä oli majoneesia ostoskorissakin! Ja juustoa! Jos tammikuu on lupausten aikaa, en halua tietää mitä se mussutti jouluna." Okei okei, ehkä mulla on ollut aika majoneesintäyteinen viikko. Mutten voi sille mitään, että keksin tonnikalan ja majoneesin sopivan sämpylöihin. Ja haluan kotitekoista pitsaa ja nachosalaattia. Himoitsen suklaata koska jäin siihen koukkuun jouluna. Lakatkaa tuomitsemasta! 

Olen silti myös käynyt salilla. Minulla on ollut tällä viikolla mukana poikaystäväni, joka sai ilmaisen treeniviikon kuntosalilta siksi, että minä tunnen hänet. Hän näyttää minulle vähän uusia liikkeitä, koska sitä vanhaa ohjelmaa onkin pumpattu jo tarpeeksi kauan. Kuntokuulumisia voin alkaa tänne päivittää taas toisinaan, jos tykkäätte. Pakko leijua että tänään kokeilin penkkiä ekaa kertaa elämässäni! Sain tangon nostettua ylös. Joku saattaisi kysyä että mitä oikein olen tehnyt salilla tähän asti, kun en saa kuin tangon nostettua naruillani. Huomautankin että yläkroppa on jäänyt pienemmälle huomiolle koska se on aivan surkeassa kunnossa, vaikka sitä juuri silloin nimenomaan pitäisi vahvistaa. No nyt olen senkin asian päättänyt korjata.

Ihanaa että monet ovat jaksaneet kurkkailla blogiini vaikka olen taas ollut hetken kirjoittamatta. :) En vain halua väkisin keksiä tänne juttuja. Kuvaideoita ja muuta inspiraatiota pursuaa taas, joten toivottavasti se puhti näkyy täälläkin mahdollisimman pian. Uusi vuosi alkoi minullakin enkä mene sen enempää jauhamaan lupauksista, mutta tiedän että tästä alkaa uudenlainen kausi. Musta on ihan kivaa, että joillain alkaa uusia juttuja vaikka niistä ei intoilisikaan paria kuukautta kauempaa. Se ryntäys kuntosaleille alkaa tosin olla vain koomista, koska se on niin totta monessa kuntokeskuksessa. :D Mutta palaillaan taas!