JOULUAATON ETENEMINEN REAALIAJASSA SEURATTUNA

Meinasi meno yltyä hieman imeläksi tuossa päiväpostauksessa, että palataanpa taas maanpinnalle.


Loki klo 12.15

Äidin vuotuisesti parkuma joulurauhan julistus meni hieman ohi, mutta ehdimme kuulla musiikit. Minulla on huulipunaa ja syömme puuroa. Aika hyvin että olen jo meikattuna juhlapaikalla, vaikka nousin vasta klo 10.30.

Loki klo 13.22

Telkkarista tulee jotain kauheaa moskaa. Lumiukko on saanut jatko-osan (tästä kai on joskus kohuttu, unohtui jo), enkä nähnyt tällä kertaa alkuperäistä Lumiukkoa. En tosin ole ikinä pitänyt siitä pojasta saati lumiukosta, vaikka katson pätkän joka joulu. 

Yle näyttää ilmeisesti jotain vaaratiedotetta pitkin iltapäivää: "Joulupukki: kadonnut". Kadonnut?! Mitä lapset nyt sanovat? Miksei voitaisi välissä näyttää jotain oikeaa ohjelmaa? Dubatut, limaisen imelät jouluelokuvat lapsille ovat parasta antia. Puhuva koira bongattu.

Loki klo 13.26

Täällä joku pullo sanoi poks. "Anna lapselle raitis joulu" ei taaskaan toteudu huushollissamme, kun äiti ottaa kokkauksen lomassa vähän neuvoa-antavaa. Michael Bublé soi edelleen allekirjoittaneen toiveesta, ja kaikki nauttivat. Täällä on kyllä niin hirveä meteli, että herra Bublé jää varjoon. Meitä on täällä kuusi. Silti vain neljä meistä huutaa (naiset), ja herkempää tämä sattuisi jo korviin.

Loki klo 15.05
Heitin vitsinä, että kukas sen jouluevankeliumin sitten lukee. Sisko vastasi, että "tsiisus, Helli". Tahaton läppä paras läppä.

 Loki klo 17.45
Kova hinku avata lahjakasasta paketteja. Muistelin ääneen yhtä lapsuuden joulua, kun pikkusiskoni sanoi tekevänsä muurin lattialle lahjoistaan. Hän ei edes vielä tiennyt paljonko paketteja tulee koska oli aatonaatto, mutta ilmeisesti luotto Suomen ja vanhempien talouteen oli kova.

Loki klo 18.30
Sisko päätti antaa lahjaksi kolme n. 700-sivuista kirjaa. "Sanoit haluavasi lukemista." Pieni pulma: lukeako uudenvuoden jälkeen neurologian tenttiin vai noita ihanan värikkäitä ja elämänmakuisia kirjoja?

Loki klo 22.39
Olen ähkyn partaalla. Sain tosi ihania lahjoja, mutta vielä on pari pakettia hakematta. Rynnistän siis seuraavaan joulupöytään, vaikka siellä taitaa tähän aikaan olla itsepalvelu. Kävellessä ulkona nälkä varmasti taas yllättää!

IHANAA JOULUA!

Olin vielä eilen "joulukaupassa" hamstraamassa omaan kaappiini jotain pientä, jota napostelen niinä hetkinä, kun en ole ronkkimassa muiden pöydistä (mihin menee valehtelematta seuraavat kolme päivää). Uudenvuoden viinakset ostin myös. Mulla on edelleen perinteinen joulunvietto tiedossa, ja olen superinnoissani antamistani lahjoista. Ne taitavat mennä kerrankin kaikkien kohdalla täysin nappiin. Unohdin tässä hässäkässä, että myös minä tulen saamaan jotain kivaa! Melkoisen kutkuttavaa.

Eilen pidimme tuon yhden ukkelin kanssa vielä pienet kahdenkeskeiset pikkujoulut, joissa soi Michael Bublén musiikki niin kauan että alkoi kyllästyttää! Ja eihän se ikinä ala. Siinä alkoi ensimmäistä kertaa sellainen jouluun rauhoittuminen. :) Baileys teki juuri niin gutaa kuin olin arvellutkin. Tämä oli myös yksi virstanpylväs elämässäni: ensimmäistä kertaa sisällytin alkoholia jouluuni ylipäätään! Ikinä en ole tissutellut tuolla tavalla ennalta suunnitellusti ja sivistyneesti. :D

Kuvissa kaikenlaista fiilistelyä: 
1. Poikaystävän hankkima joulukalenteri ("pitäähän sun saada tollanen My Little Pony", hyi) 
2. Paketoimani lahjat! Olisi pitänyt pistää lisää narua...
3. Eteisen joulutunnelmaa 
4. Sukkahousut 
5. Naurakaa nyt tekin, jooko. 

Minua motivoi liikkumaan...

•  Kaunis ilma
• Uudet treenivaatteet
•  Kannustavat sanat läheisiltä
• Treeniseura
• Tiuhempaan vaihtuva saliohjelma
• Siskon harjoittelutulokset (todellinen muodonmuutos menossa)
• Lähes tyhjä kuntosali
• Vapaapäivä
• Palautusjuoma. Koska oma palkkari ei maistu kovin nannalle, joskus on kivaa ostaa oikeasti kaakaonmakuinen palkkari salilta. 
• Kun veri kohisee jaloissa lenkin jälkeen, niin että sen melkein kuulee. Korvissa ainakin kohisee
• Hikoilu. Yksinkertaisesti. :D
• Aamuisin peiliin katsominen (ei naaman vaan vatsan). Kaikkihan tietävät mitä siinä päivän aikana tapahtuu - kaboom olet pallo!
• Kun jaksaa ottaa isommat painot telineestä 
• Saavutetut tavoitteet
• Vaihtelu
• Ylipäätään "se treenin jälkeinen fiilis"

Fit-lehdessäkin oli taannoin juttu motivaatiosta - siinä korjattiin että eihän se ole tunne. Jos motivaatio olisi pelkkä fiilis, en pääsisi liikkeelle kuin aurinkoisina päivinä ja silloin, kun sattuisin olemaan täynnä energiaa. Ajattelen tosi usein että "tänään mua ei huvita", mutta pakotan itseni salille. Joo tietenkään ei siinä vaiheessa jos on nukkunut pari tuntia, on tulossa kipeäksi tai on oikeasti kiire. Mutta aina kun pääsen salille/jumppaan, tarttuu se tekemisen meininki. Lähes aina se myös piristää: minusta voisi ottaa joskus videokuvaa esimerkiksi ennen spinningiä ja sen jälkeen. Uskokaa pois, joskus ero on todella huomattava! Huomautan tässä silti, että en ole mikään vakiokasvo spinningissä. :D Tämä oli vain esimerkki. Myönnän myös, että nykyään pirun kalliin tuntuinen salijäsenyys pakottaa käymään.

Jotkut innostavat puolet liikunnasta (pirteys, hyvä iho, jopa vatsan toiminta) huomaa vasta siinä vaiheessa, kun liikkumisesta on pitänyt taukoa. Silloin uni ei tule, iho menee huonompaan kuntoon, ja olen yleisesti väsyneempi. Mulla oli vielä teini-iässäkin uniongelmia, mutta yhtäkkiä huomaan nauttivani 9-10 tunnin yöunista normaalina asiana. Johtunee mm. siitä, kun itsensä väsyttää kunnolla päivällä. Näin syksyllä on kyllä väsyttänyt ihan vain pimeyden takia. Siinä ei aina liikunta ja D-vitamiini auta, mutta kyllä ne antavat paljon paremman energian arkeen kuin ylipitkät päikkärit ja jatkuva napostelu!

Hyviä treenihetkiä teillekin, minkä parissa rehkittekään! Lukekaa tuota listaa ja keksikää itse lisää, jos ei pylly meinaa nousta. Huomasin myös, että Kaksi yhden hinnalla on aloittanut motivaatiopostausten sarjan, joten sieltä voi katsella syväluotaavampaa tekstiä. Mikäs teitä motivoi?

Menesty kuin Beyoncé - NOT!

Naistenlehden pääkirjoituksessa luki joskus neuvo/huomautus: "Sinulla on yhtä paljon tunteja vuorokaudessa kuin Beyoncélla." Ymmärrän kyllä tasan tarkkaan mitä sillä tarkoitetaan, en vain enää muista mitä kaikkea siinä luki. Moni laiskanpuoleinen ihminen voi ottaa tuosta inspiraatiota itselleen, mutta silti siinä ärsyttää suunnattomasti paria asiaa.

Beyoncé on tehnyt kovasti töitä, se on selvä. Hänellä on kuitenkin ollut teini-ikäisestä asti todennäköisesti personal trainer, laulunopettaja, rahaa ja manageri-isä. Lisäksi hänellä on rikas aviomies, hoitajia lapselleen, oma lääkäri, psykologi, asianajajia, stylisti, tiedottaja, Oprah, Obama, koreografi, lauluntekijät ja aivan varmasti kokki ja kotiapulainen. Kyllä siinä nyt on hieman eri panokset kuin tavallisen pulliaisen köyhässä elämässä. Beyoncé elää myös valtiossa, jossa menestyminen on yleisesti sallittua. Että se siitä optimismista!
 

Maanantaimanaus oli osaltaan tässä. En tiedä huomasitteko jo, mutta tein blogin sivupalkkiin pienen valitut palat -listan blogivuosieni varrelta! Tein sen muun muassa uudempia lukijoita varten, jotta voitte selailla vanhempia helmiä, jos ette ole sitä vielä tehneet. Muokkaan ja jatkan listaa edelleen, ja tietysti voitte kertoa myös oman suosikkipostauksenne, jos niitä tulee mieleen. :)

LEMPEÄ MINILOMA

Herranen aika, olimme mysteeriukkelin kanssa mökillä jo viikko sitten! On aikakin kertoa hiukan, mitä siellä tapahtui. Maisemanvaihto keskelle korpea tuli juuri oikeaan aikaan, vaikka tenttejä olikin vielä edessä. Toinen niistä meni kuitenkin hyvin, joten en todellakaan kadu että lähdin.


"Haetaan ne croissantit vasta paikallisesta Lidlistä, niin ne on tuoreita." Näin ajatuksin lähdimme mökille. Millä tuurilla kaikki parkanolaiset ostaisivat croissantit loppuun ennen kuin pääsemme perille? Samoin donitsit olisi ollut kiva ostaa vasta paikan päältä. En pidätellyt nauruani sen enempää, kun saavuimme kolmen tunnin ajamisen jälkeen ostamaan täytettä ruokavarastoihimme. Kaikkia skenaarioita pelätessämme ei ollut tullut mieleenkään, että koko Lidl olisi räjäytetty taivaan tuuliin. Tai että ainakin sitä rempattiin juuri nyt. Siinä oli sitten valittava tuppukylän kaupoista joku toinen. Voin kertoa että niitä kauppoja on siellä rivissä, ja paljon muuta siellä ei sitten olekaan. Hesburger ja huoltoasema siihen taisi vielä mahtua. Maalaismaisema ihastuttaa minua kovasti, mutta se elämänmeno myös ihmetyttää. Kaikki talot pellolla ovat niin kaukana toisistaan, ja silti kaikki tuntevat toisensa? Ainakin siellä on hiljaista.

 Ensi kerralla valitsemme paremman ajankohdan esim. opiskelua ajatellen, mutta haluan myös viipyä pidempään. Viikonloppu ei riitä kaikkeen siihen, mitä mökillä haluaisi ehtiä tekemään. Saunominen, palju ja grillaaminen onnistuivat hyvin lokakuisessa ruskassa (ja lumisateessa!), vaikka aikainen pimeäntulo oli hiukan kurjaa. Olin ajoittain paniikissa, kun tiesin että hirviä saattaa näkyä ja joka puolella on pimeää... Kaikkein todennäköisimminhän hirvet ym. valitsisivat reittinsä juuri meidän soihtujemme ja pauhaavan musiikin ohitse! Seura ja hyvä ruoka saivat minut kuitenkin relaamaan. Fresita-pullokin auttoi siinä oikein hyvin. Kylpytynnyrissä kelluminen nyt vain on ihan parasta, varsinkin silloin kun ilma on lähes pakkasen puolella.

On kuitenkin tiettyjä asioita, joita täytyy tehdä osin sähköttömässä mökissä, jotta korpiloma olisi tunnelmallinen ja onnistunut. Ensinnäkin tuli tehtiin ainakin kuusi kertaa. Rantasauna, paljun lämmitys, kodan grilli, mökin takka sekä mökin sauna ja vedenlämmitin. Itse en varsinaisesti sytyttänyt yhtäkään näistä, koska maailmassa on tunnetusti aloitteellisempia ihmisiä kuin minä. Sytytin minäkin kynttilöitä, ainakin 20 kappaletta. Käytin päätänikin sen verran, että laitoin tuoreen leipämme takan viereen, jotta se pysyisi lämpimänä ja pehmeänä. Aamulla herätessämme tajusin kuitenkin, että sisällä lämpötila on yhtäkkiä jotain 16 astetta. Takka lämpiämään uudestaan. Leipä ei enää ollut erityisen pehmeää.

Koska aamupuuroon tulee todella harvoin poikkeuksia, nyt oli aikaa nauttia aamupalana kaikennäköistä ihanaa aina pekonista vesimeloniin ja appelsiinimehuun. Jep, mehukin on aika luksusta koska sitä ei vain tule ikinä itselle ostettua. Rauhallinen musiikki on tällaisessa olennaista. Voin siis teillekin suositella lämpimästi Barry Whitea ja Demis Roussosia! Ai että aamu alkaa ihanasti.

Katselin koko viikonlopun metsän uumeniin ja järvelle, mutta en nähnyt mitään eläimiä. Hirven jätöksiä taisi olla polulla, joka menee alas saunalle. Sitten lähtöaamuna tietä pitkin löntysti joku ajokoira ihan yksinään. Pelästyin ja luulin sitä ensin joksikin villieläimeksi ja lähdin kivääri kädessä jo kuistille, mutta se olikin ihana beaglen näköinen hauva! Kaulassa sillä oli joku gps-juttu, enkä saanut mennä silittämään sitä. Ehkä se haistoikin hirven ja sen paskat siellä polulla. Omistajaa ei näkynyt missään, mutta se saattoi olla kuulemma vasta joku harjoitusretki koiralle.

Koin paikallisen grillin ensimmäistä kertaa, ja ihan jees sapuskaa siellä oli. Pirun hiljaista vain noilla hoodeilla. Mönkijällä en ajanut vieläkään itse, mutta sen kyydissä on silti sairaan hauskaa matkustaa. Mökinjälkeinen masennus iski hieman, mutta miksei keskellä talveakin voisi taas eräjormailla. :)

Miksi en pysty katsomaan Gleetä

 Glee ei kai tule tällä hetkellä telkkarista. Yritin soveltaa leikilläni jotain high school -draamaa yliopistomaailmaan (ei muuten onnistunut), joten siitä tuli mieleeni tuo pirteä koko perheen sarja. Katsoin sitä itsekin joskus, joten ymmärrän, miksi jotkut pitävät sarjasta. Jotkut eivät pysty katsomaan Salkkareita ylitsevuotavan myötähäpeän vuoksi. Samoista syistä en pysty enää seuraamaan Gleetä.

• Glee-kuoron jäsenet ovat kaikki kuumimpia mitä markkinoilta löytyy, mutta sarjassa heitä käsitellään jotenkin outoina nörtteinä. Eniten kiusattu, heppapaitoja käyttävä typykkä sattuu olemaan täydellisen näköinen ja loistava laulaja.
• En ole koskaan nähnyt heteromiesten hinkuvan noin lujaa futisjoukkueesta kuoroon.
• Koulun pojat eivät käytä koulun tyttöjä hyväkseen, vähättele näitä tai välttele tunteista puhumista. He laulavat tunteistaan. Mikäs taikametsä Jenkeistä on tullut?
• Jotenkin perverssiä, että sweet 16 -sarjan näyttelijät lähentelevät kaikki kolmeakymmentä vuotta. Tämä ongelma on tosin muissakin sarjoissa.
• Pyörätuolipoika on tietenkin erityisen viisas, kiltti, huomaavainen ja lahjakas. Eihän liikuntarajoitteiselle ihmiselle voi laittaa muuta kuin sädekehän pään ympärille.
• Onneksi se sentään pitää paikkansa, että ulkopuoliset/syrjityt nuoret pitävät kovinta meteliä koulussa järjestämällä "omalaatuisia" esityksiä ja flashmobeja kailottaen kurjimpia tuntemuksiaan pitkin käytäviä. Jep.

Faktaa pöytään!

Vintagella haastoi minut tähän jo hyvän aikaa sitten. :) Eiköhän viikonlopun ratoksi listata pari juttua, joita ette minusta varmaan tiedä!

1. En halua valittaa, mutta lihon nykyään todella helposti. Tekee elämästä hiukan haastavampaa - tai sitten ei, höhö.

2. Minulla on ollut ala-asteelta asti pakkomielle laskea kirjaimet tv-sarjojen tekstityksistä, mainoksista, tienviitoista... Siis "lasken", eli tavutan sanat niin että jokaisella kirjaimella on pari. Toiminta on niin automaattista ja nopeaa, etten ikinä tajua mainita siitä kellekään.
3. Otan feng shuin melko vakavasti.
4. Rakastan auringonnousuja, vuoden ympäri. :) Ehkä siksikin olen enemmän aamuihminen.
5. Pelkään ahtaita paikkoja ja sitä, että kotitalooni syttyy tulipalo. Muuttaessani ostin ensimmäisten asioiden joukossa sammutuspeitteen ja tietysti palovaroittimen.

6. Luotan sanontaan "kärsimysten kautta voittoon". Pitkäaikaiset projektit ovat toisinaan tervetulleita, eikä kaiken kuulu tapahtua sormia napsauttamalla. Mielestäni on normaalia, että hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi on oltava kärsivällinen. (Tämä ei aina koske esim. ryhmätöitä, joista ei saa arvosanaa.)

7. Minulle on vasta lähivuosina kehittynyt pieni punastumisongelma. Saatan punastua ihan vain siitä, että puhun odottamattomasti monelle ihmiselle. Kolmekin ihmistä voi riittää. Joskus nolostuessa, mutta kerran jopa silloin, kun kerroin uudesta ukkelistani koulussa. Yritän päästä siitä eroon, koska haluaisin joskus esiintyä ilman paloautonaamaa. Typerää siitä tekee juurikin se, että punastuminen tulee yllättävissä tilanteissa, jotka eivät oikeasti ole mielestäni kiusallisia.

8. Teen lukuisista asioista top3 tai top5 -listoja. Pieni elämäntehtäväni on koota henkilökohtainen top 5 maailman parhaista biiseistä. Pieni homma, kun musiikkia on niin paljon!

9. Nautiskelu on minulle peittojen alla loikoilua aamuisin, syömistä ja kesäisin auringossa makaamista kirja/lehti kädessä. Muun muassa.
10. Saattaa olla, että olen äskettäin lievästi koukuttunut Minecraft-peliin. Onneksi en voi pelata sitä kotona, mutta ainakin tiedän miten vietän joululomani.

11. Pidän kaikenlaisista tuoksuista aina hajuvesistä puhtaaseen pyykkiin. Monet tuoksut tuovat mieleen kokonaisia aikakausia elämässäni. Aika siistiä, mutta joskus myös ärsyttävää.
 

Kysymykset, jotka sain:

1. Kuka on esikuvasi? Äiti ja Beyoncé tulevat ensimmäisenä mieleen. :D Paha kysymys, kun ei keksi välttämättä kaikkia tähän hätään. Ihmiset, joita ihailen noin muuten, ovat taas hiukan eri asia.
 2. Miten blogisi nimi syntyi? Koska ideani olivat tyyliä "Cookie Monster", päätin luottaa vanhaan hyvään ja pölliä äitini idean. Cookie Monsterille mulla oli jo bannerikin suunniteltuna: olisin seissyt supersankaripuvussa jättikeksin edessä ja osoittanut suoraan sinuun. Kuulitte sen ensimmäisenä minulta!
3. Mitä kirjaa suosittelisit? Lemmikkikaupan tytöt, sekä Pasan ja Atpon vitutuskirjat. Älkää kysykö, miten kehtaan edes laittaa nuo samaan lauseeseen.
4. Mikä on lempikaupunkisi? Turku (daa), mutta pidän kovasti myös Brightonista ja Tukholmasta. Kunhan matkustelen enemmän, tämä voi tietysti muuttua.
5. Bravuuriruokasi? Vastaan purkkihernari.
6. Minkä haaveen olet toteuttanut? Kaikki laulaminen, yliopistoon pääsy, omassa luukussa asuminen.
7. Mikä haave on vielä toteuttamatta? Matka Karibianmerelle ynnä muut matkaunelmat, ja omakotitalo.
8. Suola vai sokeri? Suola
9. Millaiset ovat lempikenkäsi? Mustat korkkarit, joissa on jopa mukava kävellä. Simppelit ja kauniit, sopivat lähes kaiken kanssa.
10. Saatko kielen rullalle? Saan!
11. Mikä sai sinut hymyilemään viimeksi? Kun keskustelin whatsappissa perheen kanssa. That's right, äitikin on siirtynyt 2010-luvulle puhelimineen. Tajusin myös juuri, miltä meikäläisen lauantai-ilta nyt kuulostaa.

Ps. Huomasitte ehkä, kuinka innoissani haastan muita bloggaajia tähän. Television vika, sieltä tulee Moderni perhe.

Fuksi finanssikriisissä

Uutta informaatiota koulun suunnalta tulee vieläkin aika paljon, mutta eihän se riitä että siinä on sulattelemista. Olen myös tehnyt pitkällä tähtäimellä uusia hankintoja, mikä tarkoittaa sitä että rahaa palaa. Tilin saldo laskee kuin lehmän häntä. Uudet silmälasit, kännykkäkotelo ja lipasto eteiseen parantavat toki huomattavasti elämänlaatuani, mutta enää ei paljon ravintoloissa herkutellakaan. Eli töitä pitäisi saada!

Opiskelijahinnat ovat superjuttu, mutta ne eivät päde kaikissa riennoissa. 1,5 euroa shotista baarissa on toki naurettavan halpa, ja niillä kelpaa rillutella menemään. Kuitenkin hieman isommat tapahtumat baarien ulkopuolella haukkaavat hurjan paljon rahaa budjetista, enkä tietenkään voisi pitää tällaista tahtia yllä muina opiskeluvuosina. Kaiken huippu on lähestyvät ainejärjestön vuosijuhlat, joista yhteistuumin päätimme kavereiden kanssa, että se täytyy jättää ensi vuoteen. Mielestäni 75 euroa kolmen ruokalajin illallisesta ja kuljetuksista ei sinänsä ole paha, mutta otetaan huomioon että ~200 euron iltapuku siihen päälle ei ole enää edes kohtuullista. Yksi ilta linnan juhlia leikkien ei ehkä olisi kaiken tuon arvoista - ellei rahaa tule sitten viimeistään ensi kesänä lisää. Ja mulla on onneksi vanhojentanssimekko tallella! Eri asia on että mahdunko siihen...

Approtapahtumaa maksaessani luulin, että siihen 10 euron lippuun olisi sisältynyt jotain enemmän kuin haalarimerkki ja sisäänpääsy baariin. Ne jotka eivät tiedä mitä tuolla yleensä tapahtuu, niin ideana on siis kerätä leimoja karttaan juomalla karttaan merkityissä pubeissa. Voitte kuvitela kuinka paljon noihin juottoloihin pahimmillaan jollain upposi - oli kuinka opiskelijahinnat tahansa. Joudun siis totemaan, että koen maksaneeni todella monesta jutusta hiukan liikaa. Onneksi homma kuitenkin rauhoittuu, ja voin ilman muuta nähdä uusia kavereita myös tapahtumien ulkopuolella.

Mitä logopediaan tulee, tämä on ollut edelleen sitä mitä kuvittelinkin eli suurimmaksi osaksi mielenkiintoista. Joku pyysi enemmän juttua pääsykokeista ja muusta, ja valmistelen postauksen siitä mitä pikimmiten! Kurssien alkujohdannoissa tosin tuntuu, että ei päästä millään asiaan. Sitten kun päästään ja vaikeampia kursseja tulee eteen, niin mullakin menee varmaan hetkeksi sormi suuhun. Tenttikirjoja on todella mukava lukea suomeksi sen jälkeen, kun on joutunut lukemaan niitä englanniksi. Joidenkin luennolla turhaudun ja voisin nukahtaa, toisissa voisi vetää popparia samalla kun kirjoittaa kaiken mahdollisen ylös, mitä opettaja sanoo. Uudet kaveritkin ovat tosi mukavia, ja moni on mukana kaikessa mitä eteen sattuu. :)

Fuksi fiiliksissä

Tuosta. Höystetään tekstiä yksillä epäonnistuneimmista asukuvista, joissa näkyy ainakin ihana uusi hameeni. Älkää naurako siellä. Lähdin tuon näköisenä lauantaina syömään, ja hame oli muuten paremman näköinen luonnossa. Aion käyttää sitä koulussakin, mutta ihan noin fiininä en sinne tietenkään lampsi. Avaudutaan nyt vielä hiukan yliopiston aloittamisesta parin postauksen verran! Kuvat ovat yliopistonmäeltä, joka on mielestäni kaunis paikka. Harmi ettei tuona päivänä sitä saanut ikuistettua, niin kuin ehkä oli toivonut (terveisin kuvaaja ja Helli, eikä enää aurinkolaseja kuviin).

Miehille: tuo on laukku, ei kansio.

Istuessani luentosaleissa olen tajunnut viimeistään, että palaset ovat loksahtaneet paikoilleen, ja olen oikeassa paikassa. Toki tästä tulee paikoin rankkaa, mutta viihdyn uusien naamojen kanssa. Pidän siitä, että voin vain kuunnella luennoitsijaa, olla hiljaa ja kirjoitella omia muistiinpanoja. Eipä moni tuota hiljaa olemista uskoisi... Myönnän, että koska en ole tottunut istumaan noin pitkiä aikoja putkeen, olen viimeistään viimeiset 15 minuuttia luennoista todella levoton - jos on supertylsä luento, niin piina alkaa tietysti paljon aikaisemmin.

Ruoka on halpaa ja tosi hyvää, vaihtoehtoja riittää. Tosin juottopaikoilla on viidakon lait, koska jos haluaa ehtiä seuraavalle luennolle, on oltava nopea. En tiedä, miksi jonot ovat niin pitkiä, ja sitä ihmettelevät kai opettajatkin. Filosofian opiskelijat näyttävät juuri siltä kuin kuvittelin heidän näyttävän, ja se tietysti aluksi nauratti. Hassua on myös se, että en ole tavannut ainuttakaan kauppakorkeanaista, jolla olisi tummat hiukset (ainakaan tietääkseni). 23-vuotias ei todellakaan ole vanha yliopistossa, vaan siellä ei kukaan ole liian vanha. Logopediassakin meillä on muutama 30-40-vuotias, ja juttelimme tuossa, että suurimman osan iät ovat unohtuneet saman tien. Mitä väliä, koska suomalaisista nuorista naisista todella monen uskoisi olevan 16-vuotias - kysykää vaikka bussikuskeilta ja mummoilta. Bileissä on kivaa, ja olen voittanut jo aarteenmetsästyksen ja toisen kastajaiskierroksen mutta hävinnyt tanssikisan (niin, miten se on mahdollista?!). Teatteriryhmä Speksi kuulostaa tietysti ihan minun jutultani, mutta taidan liittyä sirkukseen vasta ensi vuonna.

Haalarien pitäisi tulla vimeistään kuukauden kuluttua, ja puemme pian yhdessä turkoosit haalarit yllemme! Logopediaopiskelijoita ei kuulemma kauheasti ole kylillä näkynyt. No nyt näkyy. ;)

Yksiön yksilölliset edut

Nautin kovasti tästä luukusta, jossa elän. Sijaintinsa vuoksi se on täydellinen, mutta säästöjen huvetessa fuksisitseille ynnä muuhun elintärkeään joudun miettimään, että mennäkö töihin vai muuttaako ihan suoraan halvempaan asuntoon sitten myöhemmin. En haluaisi millään tästä lähteä! Muuttokin on niin hauskaa puuhaa, että mieluiten jättäisin sen vielä tuonnemmaksi.

Kylpyhuone oli ennen oikea häpeäpilkku, mutta kivalla suihkuverholla siitä sai vierasystävällisen ja kodikkaamman. Ruman kylpyhuoneen kolme sääntöä: peitä, peitä ja peitä! Keittokomero on kivan kompakti, mutta aika ajoin vieraillessani muiden luksuskeittiöissä oma nurkkaus harmittaa paljon. Ei siksi että keittiöni kaapit ovat susirumat ja kuluneet, vaan siksi että se ei oikeasti toimi niin hyvin kuin se voisi toimia. Säilytystilaa on vähän, kaikki tiskit eivät mahdu samaan aikaan kuivauskaappiin (tämä tosin vaatii todellista tiskivuorta) jne. Leipominen on lähes mahdotonta, ellen halua sotkea sekä "olkkaria" että keittiötä - ruokapöytäni olohuoneessa on nimittäin ainoa sopiva laskutaso taikinalle. Vanhempien luona valkoiset kaapit, kiiltävät pinnat ja ikkunasta tuleva valo tuntuvat suorastaan porvarilliselta, ja heidän helposti liukuvat laatikkonsa ovat jo merkki liian helposta elämästä. Mutta omassa yksiössä on ilman muuta etunsa:

• Voi valita, katsooko telkkaria sängystä vai sohvalta. Mieletön valintojen maailma.
• Isompikin siivousurakka kestää maksimissaan 45 minuuttia, ja puunailenkin täällä melko usein.
• Keittokomerossa on tilaa kääntyä sekä hieman kumartua. Vau.
• Voin kuoria roskiksen yläpuolella samaan aikaan kun paistan jotain pannulla ja paloittelen vihanneksia, eikä tämä vaadi askelten ottamista mihinkään suuntaan. (Tätä ei ole täytynyt tehdä pariin viikkoon juurikaan, koska syön aina koulussa, ja kotona riittää siten pienempikin eväs.)
• Asunnon  pienen koon vuoksi säilytystila erinäisille roskille ja pulloille on rajoitettu, joten minun on pakko karsia aika ajoin turhia juttuja asunnosta pois ja pitää järjestystä yllä. Tällä haavaa ei ole enää parveketta, johon voisi sulloa talvisin roskikset odottamaan noutajaansa...
• Vaatehuone! Se on oma arjen lüxükseni, sinne voi piilottaa ainakin hetkeksi edellämainitut pullokassit ja muut. Sinne myös mahtuvat oikeasti kaikki vaatteeni ja paljon muuta.
• Tässä oppii pikkuhiljaa aina vain paremmaksi säilyttäjäksi, koska haluaisin yleisilmeen olevan siisti. Olen monta kertaa asettanut kaiken uusiksi vaatehuoneessa ja muuallakin, ja olen valmis tekemään sen niin monta kertaa, että tämä kämppä on täydellisen toimiva ja tilava.

Tulipa noista ruokajutuista mieleen miehinen vinkki: Texas Pete -soosi! Koska olen syönyt kanapihvejä ja muutenkin kanaa aika lailla ja se voi välillä kyllästyttää, niin olen löytänyt uuden ja edullisen keinon nauttia siitä yhä edelleen. Sellainen tavallinen wing sauce kaupan hyllyltä vie minut saman tien siipiravintolamuistoihin, tai enemmän ehkä uuden ukkelini luokse, jossa kanaa harvemmin nautitaan ilman texaspeteä. Molemmat mielikuvat ovat mukavia, ja luulen että purkki on melko pian jo tyhjä.

Sunnuntai-iltana istahdin sohvalle suunnilleen täydellisen päivän päätteeksi (kaikki taas mukavasti jee), otin suklaata ja maitoa, ja aloin katsoa roskaa telkkarista. Nyt kun illat pimenevät, niin täällä on tietysti tosi tunnelmallista, kun pitää Ikean valaistusta päällä. Melko hämyinen tunnelma, kun risaisen paperivalaisimen toinen lamppu on ajat sitten palanut... Mutta se ei ollut pointti, vaan se että olisi tietysti kivaa, jos täällä istuisi joku joskus kanssani, juuri sunnuntaisin. :D Pesisi vaikka hampaita tai söisi iltapalaa. Mutta nou hätä, onneksi on puhelin - ja suklaata! Onko muita negatiivisia tai positiivisia kokemuksia yksiöelämisestä?

Ps. Niitä kuvia kyllä tulee tänne ihan pian... :)

Rillipöllöilyä ja sunnuntainautiskelua

Olin eilen riehumassa ystäväni läksiäisissä/parantujaisissa. Aivan mieletön meno! Laulatti ja nauratti. Nauratti vielä taksimatkalla kotiinkin, kun luin vironkielisen tekstin turvatyynyn kohdalta. Siinä luki että turvavyö kiinni englanniksi ja viroksi, mutta ei suomeksi. Eilinen oli railakas lopetus loistavalle viikolle. Tänään makaan väsyneenä kotona, ja olen koko päivän ollut yksin, mutta se ei harmita tällä kertaa yhtään. Olen tehnyt uutta lempiruokaani, eli kanaa ja riisiä aurajuustolla ja mangolla ja lukenut eilisen saldoa bilekirjasta.

Näyttää sekaiselta mutta hyvää on! Myös persikka sopii mangon tilalle.

Kuten moni ehkä huomaa, näytän kuvissa hiukan erilaiselta. Ostin alkukesästä ruskeat piilolinssit Cyber Shopista, koska olen aina halunnut kokeilla sellaisia ja tietää, miltä näyttäisin nappisilmänä. Ystävänikin sanoi joskus vuosia sitten, että mulle sopisi sellaiset tosi hyvin. Tämä on hauskaa vaihtelua! Ainoa miinus on se, etten sijoittanut piilareihin, joissa olisi ihan vahvuudetkin. Ne kun kai maksavat aika paljon, enkä ole perehtynyt asiaan vielä sen paremmin. Mutta tästä saa ihan erilaista buustia, jos välillä kaipaa uutta lookia. Pääsen kampaajalle taas keskiviikkona, mutta aina välillä kun on esimerkiksi tyvikasvu pahimmillaan (eli nyt), niin tällainen muutos piristää ja tyvikasvun voi unohtaa hetkeksi. Tietyissä vaatteissa näytän myös uskottavammalta ruskeilla silmillä, tai sitten vain kuvittelen, koska en näytä omasta mielestäni ihan täysin itseltäni.

Kaikille piilolinssit eivät tosin vain sovi, että jos niitä alkaa ostella, niin kannattaa varata aikaa niiden käytön harjoitteluun. Tiedän kaverin, joka käyttää niitä harvoin ja niiden laittamisessa menee aina semmoiset puoli tuntia. Kauheaa! Meikäläinen sujauttaa kalvot silmiin yhtä tottuneesti kuin pesen hampaani. Haaveilen pääseväni joskus laserleikkaukseen, koska en ole koskaan tainnut pitää silmälaseja pidemään kuin yhden tai kaksi päivää putkeen. Ne häiritsevät minua pidemmän päälle, mutta onneksi on piilarit (yleensä käytän siis ihan tavallisia). Ne taas maksavat rahaa, ja laserleikkaus tulisi maksamaan tavallaan yhtä paljon kuin monen vuoden piilolinssit ja -nesteet, näöntarkastukset ja uudet rillit. Aika rasittavaa härdelliä tämä joskus siis on. Ja toisaalta - mitä mä sitten tekisin, kun silmälaseja ei enää voisi käyttää asusteena! Tuntuisi hölmöltä käyttää sellaisia ilman vahvuuksia.

Ostin tuon harmaan pipon Puolasta. Kyllähän niitä saa ties minkälaisina Suomestakin, mutta pakko oli napata mukaan kun vihdoinkin osui kaupassa silmään. En halunnut urheilullista paksua pipoa, vaan pehmeämmän, joka sopii paremmin tyyliini. Ruskeat simmut sopivat myös tällä hetkellä hiusteni ja vaatteideni värimaailmaan. Nyt jatkan telkkarin tuijottelua ja syön suklaata. Oikeasti ostin suklaalevyn viimeksi ehkä aikaisin keväällä, en ihan muista. En yleensä herkuttele enää yksin, koska tilaisuuksia tarjoutuu aina niin paljon muiden kanssa. Mutta tänään, luksusta. Vain minä ja Fazerin sininen hasselpähkinäsuklaa!

Pitkä postaus Puolasta - kurwa!

Otsikossa seisoo ainoa sana, jonka osaan puolaksi. Ilmeisesti yhtä monikäyttöinen kuin meidän vittu-sana täällä Suomessa. Neljäpäiväinen reissu Gdanskissa oli täynnä naurua, kipeitä varpaita, seitinohutta päiväkänniä ja myös shoppailua - mutta viimeinen saatiin rutistettua vain kolmeen tuntiin!

Olen tässä kesällä hengaillut aika tiiviisti uuden ukkelin kanssa. Kiljuin keväällä, kuinka haluan olla sinkku ja ei mitään vakavaa ja valivali, mutta en taaskaan onnistunut. Liian mukava mies lähestyi, ja vaikka olen tuntenut hänet jo monta vuotta, emme ole koskaan oikein katsoneet toisiamme mordorissa sillä silmällä. Lähdin siis hänen kanssaan matkalle, ja päätin kouluunkin pääsemisen kunniaksi hiukan irrotella. Varasimme mahdollisimman halvat lennot Gdanskiin ja sieltä huoneen Hilton-hotellista, koska netistä sattui saamaan majoituksen puoleen hintaan. Ensin kirpaisi, mutta jälkikäteen en kadu hetkeäkään valintaamme. Huoneessa oli kylpyamme, sänky oli pari metriä leveä ja aamiaisella sai todella hyvää shampanjaa.

Gdansk on kai suomalaisille kuin Tallinna level 2. On vanhaakaupunkia ja halpoja ostoksia (siis herregud kuinka halpaa syöminen oli). Puhe on tosin oudompaa kuin virolaisten - kieli ei vain auennut minulle, vaikka venäjän opiskelusta luulisi olevan siinä hyötyä. Saavutuksia tuli listaan monta tällä matkalla: söin muun muassa simpukoita ensimmäistä kertaa!

 Vanhakaupunki oli varsinkin markkinoiden aikaan aivan täyteen tupattu, ja väkijoukko sai minut ahdistumaan monesti. Kovin korkeita korkkareita ei sinne kannata laittaa, se oli vaikeaa maastoa kissakävelylle. Haluan tässä nillitysvaiheessa myös varoittaa menemästä Oliwa Parkiin, ellette samalla käy Oliwassa jonkin muun jutun takia, kuten eläintarhan. Puistoa kehuttiin TripAdvisorissa, enkä vieläkään ole ihan varma että miksi. Tuhlasimme tähän onneksi vain kolme tuntia matkastamme. Voin kertoa teille tässä mitä siellä on: sorsia, kiljuvia lapsia ja pari kartanoa, jotka ovat ilmeisesti museoita. Tämän sijaan olisimme halunneet nähdä historiaa, kuten Malborkin linnan tai käydä jollain entisellä keskitysleirillä. Valitettavasti aikamme ei oikein riittänyt siihen.

Ruoka oli hyvää, paitsi Fresh Fish Frisch Fisch -paikassa, jonka nimelle repesin jo ensimmäisenä päivänä pienessä vahinkohumalassa. Sanotaan nyt, että olisin itse voinut väsätä saman annoksen arkena, ja olisin ollut pettynyt itseenikin. Tosin en ikinä unohtaisi maustaa ranskalaisiani. Paikkaa olisi kannattanut vaihtaa jo siinä vaiheessa, kun huomasin sisustuksen koostuvan kultaisiksi maalatuista "sitruunapuista".

Kummitusnunna!

Kidutusmuseoon löysimme vähän sattumalta keskeltä vanhaakaupunkia, ja vaikka museo oli suppeampi mitä olimme odottaneet, oli sekin käymisen arvoinen. Matkaseuralaiseni alkoi laulaa vanhassa portaikossa jotain "gregoriaanista kirkkolaulua", joka kaikui oikein komeasti tornissa. En sinänsä yllättynyt. :D St. Maryn kirkko oli tietysti superhieno. Kirkon vieressä oleva La Pampa oli hyvä pihviravintola, yksi parhaista ruokapaikoista, joissa kävimme. Hard Rock Cafe nyt on yleisesti tunnettu paikka, niin en sitä jaksa hehkuttaa, vaikka sekin oli erinomainen kokemus. Tarjoilijoita siellä oli samaan aikaan varmaan parikymmentä!

Sopotissa kesken ruuan iski jättimargaritaa juodessa käsittämätön nousu- ja laskuhumalan yhdistelmä, jolloin olisin voinut nukahtaa vain pistämällä pään pöytää vasten. Kielikin meni tulisesta ruuasta jotenkin turpeaksi, ja ajattelin että ei tämä ilta nyt näin voi mennä. Onneksi livebändi piti tunnelman korkealla. Matkakumppanini sai loppuillan esitellä paikkoja, joissa oli käynyt edellisellä kerralla. Paljoa hän ei tuntunut muistavan - mahtaa johtua siitä, että Sopot on juhlintaan/juomiseen suunniteltu mesta. Paluumatkalla joku puolalainen mies tuli juttelemaan meille junassa, ja hän olikin tosi asiallinen tyyppi. Hän myös auttoi meitä junalippujen kanssa ja kysyi ensin minulta, että "over 18?".... Tuntui muutenkin, että jotkut luulivat minun selvästi olevan tyyliin 16-vuotias. No, eläköön geenit! Puolalaiset osaavat hyvin englantia siihen nähden, että telkkarissakin suunnilleen kaikki jenkkisarjat oli dubattu.

Päällimmäisenä mieleeni jäivät huikeat kahdenkeskeiset reivietkot hotellihuoneessa, Sopot ja meksikolainen ravintola, maailmanpyörä, vaahtokylpy, drinkit hotellin kattoterassilla ja hotellille juoksu sateisena yönä. Tietysti myös kaikki inside-vitsit ja ravintoloissa räkättäminen olivat matkan kantava voima. Shoppailu meni aika tuurilla nappiin: sain kaikki etsimäni perusvaatteet syksyksi ostettua ja paljon edullisemmin kuin Suomesta. Reissunjälkeinen masennus on jälleen päällä, ja tekisi mieli lähteä heti uudestaan. Huikeat neljä päivää takana, kaiken kaikkiaan. :) Kiinnostaisi tietää, millaisia kokemuksia muilla on Gdanskista?