sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kauneuskoppa :)

Luulin aina, että tuon kauneus-tunnisteen alle ei tule muuta kuin korkeintaan palavalta haisevaa settiä kulutuskulttuurin persmäisyydestä. Mutta nyt esittelen teille erikseen aevan ihanan joululahjan, joka taisikin yltää yhdeksi tämän vuoden suosikeista. :D Pikkusiskoni päätti antaa minulle pari neuvoa-antavaa sekä muita tuotteita yhdessä laatikossa, jolla saan bileillan jos toisenkin mukavasti käyntiin. Mukaan hän laittoi huolella laatimansa kirjallisen ohjeen, joka on kirjoitettu kauniilla murteella. Itse paketissa on kuorintahanskat, kynsilakkoja, kuorintavoidetta, pari viinapulloa, käsivoidetta, muotoilusuihketta jne. Tuo kuorintavoide tuoksuu aivan taivaalliselta! Siskoni tosin huomautti, että koska kaikki tuotteet tuoksuvat melko voimakkaasti, itse hajuvesi saattaa olla turha. Tällä kelpaa lähteä uudenvuoden viettoon!

lauantai 28. joulukuuta 2013

KYSYMYKSIÄ, JOITA JÄÄKAAPPI HERÄTTÄÄ JOULUN JÄLKEEN

  • Miksi meillä on vihanneksia?
  • Mikä aamupala?
  • Kenelle me tämä loppu kalkkuna annetaan?
  • Voiko pipareita varten hankkia vielä uuden homejuuston?
  • Pitäiskö meidän käydä kaupassa?
  • Missä kaupassa me yleensä kävimmekään?
  • Miten niin en voi herkutella enää joka päivä?
Isällä oli todellinen tuskien taival, koska hän joutui paketoimaan äidin lahjat ilman tämän apua. Niinpä hän käytti mielikuvitusta - ja jeesusteippiä.
Siinä suurin osa paketeistani, fööni ja joitain muita puuttuu. Alimpana kasassa Indiskan päiväpeitto, jota en uskonut saavani. Olen tosi tyytyväinen kaikkeen! :)
Aatto meni kerrassaan mukavasti perheen kanssa. Osallistuin melko pienesti valmisteluihin, olinhan niin väsynyt (nukkunut kymmenen tuntia). Tosin insinöörihommat hoidin yllättäen minä, kun laitoimme siskoni vanhat stereot toimintaan jotta saimme joululaulut kuulumaan. Kävikin ilmi että soittimessa oli jo valmiiksi rakas Rantarock-levy vuodelta 1998. Luulen että naapurit päivittelivät siinä yhden aikaan päivällä, että miksi alakerran nistit aloittivat jo riehumisen: levyn eka biisi oli niin huikea, ja bassot toimivat täydellisesti. Äitikin jorasi mukana. Illallisen aikaan kuuntelimme sentään Il Divon tulkintoja joululauluista. 

Joulupäivinä mutustimme omia jouluruokiamme, ja kuten ylimmäisiltä riveiltä huomaa, meillä on jostain syystä tomaatteja ja muuta terveellistä kaapin perällä. Toivottavasti eivät ehdi mennä vanhaksi, koska ensin pitäisi vetää kaikki anopin tekemät laatikot ja muut ihanat ruuat naamariin. Ja ne suklaat. En himoitse kovin usein makeaa (vaan suolaista), mutta nyt suklaa uppoaa vauhdilla kun sitä vain on käsiden ulottuvilla. Olen siis elänyt valheessa. Syön niitä nyt kuudetta päivää, enkä kyllästy vieläkään.

Kuten kaikki tiedämme, vuosi 2014 lähenee ja tammikuu on täällä aivan pian. Se pamahtaa päin naamaa sellaisella kahvakuulan voimalla, ettei kukaan voi siltä välttyä. Täytynee valmistautua menemällä salille yrmyisen näköisenä ja kailottaa että vitsit mä olen ollut täällä kauemmin kuin te amatöörit. Että hiton pellet, ettekö osaa koodia. Pitää mennä myös ryhmäliikuntatunneille, kiljua että "huooooh olen ollut täällä zumbassa 150 kertaa!" ja katsoa ensikertalaisia päästä varpaisiin. Täysin uusille jumppatunneille ei voi mennä - silloin kaikki ovat ekakertalaisia eivätkä muut huomaa, kuinka perkeleen pätevä olet kaikessa. Jos haluat olla oikeasti edistyksellinen, et voi olla enää Niken parhaissa vetimissä vaan olet tajunnut että HALOO, salille voi tulla ihan pummin näköisenä koska se on kuin toinen koti.

Eksyin hieman aiheesta, mutta oli pakko tunkea tuo viimeinen kappale tähän. :D

maanantai 23. joulukuuta 2013

JOULUMIELTÄ!

Olin tänään vielä töissä, ja opiskelijat olivat jättäneet mukavia ylläreitä yhteiskeittiöihin. Yhdessä oli uuni yksinään päällä ainakin 250 asteessa, ja pari keittiötä oli muuten vain saastaisessa kunnossa. Jos joku viettää siellä joulua, niin nyt on ainakin siistit paikat!

Kummitädin tekemät villasukat :) Täydellisen väriset meikäläisen makuun

Vanhemmat muuttivat keväällä pois lapsuudenkodistamme, ja olen hieman katkera. Hyvästi omakotitalo, joulusauna ja joulupukkien bongailu viereisellä tiellä. Nyt saamme joulupukkien sijaan bongailla ihmisiä, jotka menevät kerrostalon viereiseen pubiin ryyppäämään. Niitä näkyy varmasti enemmän kuin ohi ajavia joulupukkeja. Meikäläisen paketit näyttävät pikkulapsen väsäämiltä, koska jotkut lahjat ovat pehmeitä ja niiden päälle on vaikea kirjoittaa. Ja tässä kämpässä haisee silakka: avokki päätti kokeilla sinappisilakan tekoa, ja huomenna myrkytämme niillä lähimmäisemme. Olkaa hyvä vaan. J päätti myös ostaa neljän kilon kalkkunan, vaikka syöjiä on oikeastaan kaksi. Minun piti antaa isälleni kynttelikkö lahjaksi vitsinä, koska tiedän että hän heittäisi sen saman tien menemään. En löydä mistään kynttelikköä, joten se siitä sitten.


Oikeasti minulla on kyllä nyt loistava joulumieli. Pääsen jo aamulla äidin patojen ääreen, sisko tekee teemme jälkkäriä joulupöytään ja minä katson tasan tarkkaan televisiota. On pakko nähdä joulurauhanjulistus, koska saatan nähdä siellä poikaystäväni kuikuilemassa kameralle. Jännitän sekä omia että muiden lahjoja. Odotamme pikkusiskoamme saapuvaksi, koska hän on nyt niin aikuinen että hänellä on muitakin paikkoja joihin mennä jouluaattona. Mutta se mikä on oikeasti perseestä, on se että pappamme ei pääse viettämään kanssamme joulua. Käymme tervehtimässä häntä siis jo päivällä. :)



Menen nyt syömään jo kolmatta pakettia konvehteja. Rauhallista joulua kaikille!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Ilmainen ravintolamainos

Unohdin huutaa täällä, että käykää Niskassa! Söimme viikko sitten perheen kanssa ravintola Niskassa, josta voin sanoa että sympaattinen, ahvenanmaalainen paikka. Siellä on pääruokana pelkästään pitsoja, mutta ne ovat hyviä eivätkä mitään rasvalättyjä. Virallinen nimitys noille on tosin peltileipä. Sisustus on lupsakka ("me hommataan tällänen pöytä mökin terassille!") ja tunnelma sopivan kovaääninen (jotta meidänkin perhe saattoi puhua ääneen). Jotkut hakivat pitsoja kotiinkin sieltä. Tiskin takana oli tukkimiehen kirjanpitona kerrat, jolloin tarjoilijalle on sanottu että paikassa on kaupungin parhaat pitsat. Niitä viivoja oli melko pitkä rivi. Minä en kyllä ihan tuosta vain huuda moista, mutta meikäläisen top kolmoseen nuo pääsevät leikiten.

Tämä on jälkkäriä, ei pitsaa. Jos ihmettelitte.

Siivouskuulumisia ja enneunia

Postaustahti senkun kiihtyi vielä viime viikolla, mutta taas on oltu tuppisuita. Sain osa-aikatöitä siivoojana, vaikka eihän se ole mikään syy olla kirjoittamatta tänne. Varsinkin kun jotkut päivät kestävät vain neljä tuntia. Nyt minullakin on siis kunnon perjantai ja viikonloput! Ja koska olen duunaroinut, niin voin myös sanoa rauhoittuvani joulun viettoon ensi maanantain vuoron jälkeen. Jep, joululahjat hankin jo viime kuussa mutta joulusiivous on edelleen pahasti kesken... Ehkä luon sen joulumielen tuossa viikonlopun aikana. En ole nimittäin edes kuunnellut vielä joululauluja, koristellut kunnolla, leiponut joulutorttuja jne.

Minut melkein laitettiin siivoamaan sinne tehtaalle, missä olen ollut ennen töissä ja jonne haluan tietysti myös palata. Homma kuulosti kuitenkin sen verran oudolta että pyysin mieluummin jotain muuta kohdetta, ainakin näin aluksi. Että kävelisin siellä vanhojen tuttujen seassa ilman haalareita! Ja ne ukkelit tietäen vessojen siivous on varmasti samaa luokkaa kuin vuosi sitten rekkamiesten vessassa, jossa riitti puoleksi tunniksi tekemistä. No mikäs olisi parempi vaihtoehto kuin opiskelija-asunnot! Niissä ei ole mitään vikaa lukuunottamatta yhteiskeittiöitä. Haluan ilmaista tähän väliin helpotukseni ja onneni siitä, että meillä on ihan oma ja suht siisti keittiö. Olen viisi päivää siivonnut yhteiskeittiötä, mutta en vieläkään näkisi itseäni laittamassa sellaisessa aamupalaa. Ne ovat todella kolkkoja, paitsi yhden kerroksen keittiö johon on varmaan porukalla panostettu. Sellainen olisikin ehkä mukavampaa. Noissa keittiössä on peruslian lisäksi niin paljon pinttynyttä sontaa että sitä on vaikeaa kuvata sanoin. En tekisi itse ruokaa siellä. Mikrot näyttävät vähän siltä että kaksisataa Saarioisten maksalaatikkoa olisi räjähtänyt niihin.

Käytävissä haisee välillä ihminen, joka on juuri selvästi kävellyt siellä ennen minua. Ja väitän että intialaiset tuoksuvat kaikki samalle. He tuoksuvat varmaan sille ruualle mitä laittavat. Ihan aina, eri ihminen mutta sama haju. :D En halua loukata tässä siis ketään. Yksi heistä pyysi käymään asunnossaan mikäli minulla on aikaa. Ihanaa että opiskelijat ovat juttutuulella, mutta en taida työajallani mennä vieraan miehen koppiin juttelemaan... Asukkaat kyllä piristävät päiviäni, koska homma on todella yksinäistä.

Sitten noituutta: Näin yhtenä yönä unta täydellisen turkooseista laukuista ja että ostin sellaisen pienikokoisen. Minulle tuli tietysti tunne, että olisikohan kaupassa juuri sellaisia. Kävimme sattumalta Myllyssä J:n kanssa, ja menimme laukkukaupan ohi. Sanoin että nyt katsotaan, jos siellä olisi niitä turkooseja. Kävelin vähän peremmälle, ja tadaa! Siellä oli aivan sama näkymä kuin minulla oli ollut unessa. Laukut olivat samassa järjestyksessäkin. Tosin ne eivät olleet tarpeeksi turkooseja... :D J sanoi että höpönhöpön, ja minä olin tietysti tyytyväinen meedio-itseeni. Sen sijaan bongasin samalla reissulla Seppälästä turkoosin paidan, jonka menen tänään varmaan hakemaan koska se jää muuten harmittamaan. Ja ehkä pari lahjaa vielä muillekin...

Olen huomannut että minun ei kannata luvata mitään postauksia, koska sitten ne jostain syystä jäävät. Joulupostausta ja muuta uskallan silti nyt luvata tässä lähipäivinä, ja olen muutenkin aktiivisempi. :) Kuvia tungen ainakin palstani täyteen, koska tämäkin teksti näyttää supermälsältä näin!

torstai 12. joulukuuta 2013

Thanks mum

Asiat joilla voisin leveillä, öö, kymmenen vuotta sitten mutta teen sen vasta nyt, koska äitirakkaani on päättänyt salata pari asiaa lapsuudestani:
  • Mamman koira ei mennyt farmille, vaan se lopetettiin (tästä oli ounasteluja jo aiemmin).
  • Napanuora on kiertynyt kaulani ympärille kun olen ollut tulossa maailmaan. Tähän mennessä olin vain kauhistellut muiden kertomuksia, kuinka he olisivat voineet kuolla. No niinpä!
  • Se ilmakivääri, jolla ammuimme ystävieni kanssa mökillä (terkkuja!), ei ollut ilmakivääri vaan äidin sanojen mukaan "ihan tappovehje". Mistäpä me tytöt olisimme tienneet.
Kyllä, olen elänyt supervaarallista elämää.

tiistai 10. joulukuuta 2013

DUUNARIMUISTOJA JA PIKKUJOULURISTEILY

Työthän siis loppuivat reilu kuukausi sitten, mutta haluan silti tehdä vielä pienen koosteen näistä auvoisista ajoista! Osataanhan siinä tehtaassa tehdä ihan itse duuniakin, mutta ympäristönä se tuntuu usein olevan monenlaista: porukkaa katsoessani mieleen tulevat AA-kerho, lepokoti, eläintarha, lastentarha sekä vankimielisairaala. 

Joku ei tiedä missä päin kehoa umpisuoli sijaitsee ja ihmettelee, mistä minä sen voin tietää. Toinen alkaa Nairobin ostoskeskustapauksesta puhuttaessa huutaa päälle edellispäivän elokuvasta, jossa "professori piereskelee koulussa jotain vihreitä klimppejä". Lihaton lokakuu ei mitenkään voi olla heille viattomasti kasvisruuan kuukausi, vaan siitä väännetään jotain aivan muuta.

Joskus kun kävelin erään tiimin ohi omalle pisteelleni, kuulin kun aikuiset miehet hokivat kaanonissa yhtä ainoaa sanaa: pau, pau, pau pau, paupaupau. Kaikki tekivät keskittyneesti töitä mutta kommunikoivat tällä merkillisellä tavalla toisilleen. Kerran isoja pamppuja oli kierroksella tehtaassamme, ja toivon sydämestäni että he olivat ulkomaalaisia. Seuraava lause ei tosin kuulostane hyvältä vaikka kieltä ei ymmärtäisikään: "V**** S******* H****!" Tämä huuto kohdistettiin siis jollekin koneelle jonka virallinen nimi on Kusipää, ja huutaja ei tajunnut että kuuloetäisyydellä oli hämmentyneitä pukumiehiä. Tosin haalarimiesten huutaessa kuuloetäisyys on suunnilleen koko tehdas.



Suurimmalla osalla on silti harrastuksia ja perhe, siis normaali elämä. He eivät varmastikaan vapaa-ajallaan huutele tuolla tavalla ja osaavat käyttäytyä. Juttelimme kaverini kanssa että näitä hahmoja on todella outoa nähdä siviilissä, jos heihin joskus törmää. Ja kuitenkin minä kävin heidän kanssaan ruotsinlaivalla itsenäisyyspäivänä. 

Asukuvan ottaminen pienessä tihkusateessa pimeydessä ei tullut kuuloonkaan, joten siksi tässä on oikeastaan vain osia laivailuvaatteistani. Kerrankin asu oli mukavan käytännöllinen ja juhlava samaan aikaan. Ei kuitenkaan liian juhlava, koska tuolla porukalla ei kannata/tarvitse vetää mitään minihameita päälle. Hame jäi kotiin, ja laitoin tekonahkashortsit.

En tiedä mitä kaikkea tähän viitsin laittaa poikien örvellyksestä, mutta meillä oli kyllä tosi kiva risteily. Laiva keikkui pariin otteeseen sen verran, että jotkut tulivat merisairaiksi eikä heitä oikein näkynyt seuraavana päivänä. Mutta porukka on hyvä, joten keväällä mennään kuulemma uudestaan.

Tytöt rökittivät nuoret miehet mennen tullen erilaisissa kolikkopeleissä. Taisin yrittää vakuutella baarimikolle, että se on laiva joka huojuu enkä minä. No se oli kerrankin ihan totta. Ostin viinipullon tax-freestä sen kummemmin korkkia katsomatta, ja päädyimmekin puskemaan korkin pullon sisään korkokenkäni korolla. Toimii! Seuraavan päivän ratkiriemukkaisiin hetkiin kuului muun muassa se, kun joku avasi vessan oven siellä istuessaan (vessassa on ilmeisesti niin kurjaa yksin), tai kun eräs työkaveri meni suihkuun ovi auki. Mitä sitä turhaan suihkuverhoakaan käyttämään... Yksi suoritti kauniin aamunavauksen kävelemällä housut polvissa hyttikäytävällä. Buffetissa käytiin syvällisiä keskusteluja ja avauduttiin teini-iästä, ja osattiin onneksi käyttäytyä. Yksi työkaveri tosin päätti huutaa ruokajonossa mielipiteensä mädistä: "tää on parasta ripulii mitä täältä saa." Kenties muut jonottajat eivät ymmärtäneet että hän oikeasti kehui ruokaa.

maanantai 9. joulukuuta 2013

ROMANIAN KULKUKOIRAT JA JOULUMIELI

Tulistuimme tässä taannoin siskon ja äidin kanssa hyväntekeväisyysasioista. Suomessakin on jo niin monia ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Minua vähän hävettää etten lahjoita mihinkään mitään tai "tee mitään". Tosin noudatan tiettyjä periaatteita ihan päivittäisessä kanssakäymisessä, ja toivon että sillä jo levitän hyvää mieltä. Voisin silti tehdä niin paljon enemmän.

Silti en tylsimpänäkään päivänä ajattelisi, että koska jotain pitää tehdä niin aloitanpa Romanian kulkukoirista. Romanian kulkukoirista. Suomessa on keskosia, vanhuksia, lapsia, työttömiä, syrjäytyneitä, masentuneita, köyhiä, vammaisia, kaltoinkohdeltuja eläimiä.... Ja sitten joku ottaa elämäntehtäväkseen eläimet ulkomailla - hyvä. Mutta Romanian kulkukoirat, joiden "hoitamiseen" EU on jo myöntänyt kuulemma miljoonia euroja? No välimatka ei tietenkään saisi olla ongelma auttamiselle. Mutta tulee väkisin mieleen että voisiko sitä aloittaa lähempää. Olen tosi pahoillani jos tästä nyt välittyy väärä viesti, ihanaa toki että ihminen on lähtenyt liikkeelle ylipäänsä. Mutta nainen joka otti hauvat asiakseen, lähettää kuulemma jättikuorman koirien leluja Romaniaan. En ymmärrä, miten ne auttavat ketään siellä päässä. Luulin että tässä oli joku syvempi juttu, mutta ei näemmä. Vinkuleluja kaduille niin maassa on rauha?

Tosin on myös tekopyhiä tyyppejä, jotka huutavat lähimmäisenrakkautta ja antavat Unicefille rahaa. Sitten, siis omaan vahvaan kokemukseeni pohjautuen, he eivät edes kuule mitä vieressä oleva ihminen sanoo. Ei kuule tai ole kuulevinaan. Se kyllä pistää kiehuttamaan. Tai että kohtelee omia perheenjäseniään ihan paskasti mutta paasaa ulkopuolisille kuinka tärkeää on auttaa. Ehkä lähelle on joskus vaikea nähdä. On helpompi katsoa sormien läpi esimerkiksi läheisen liiallista kännäämistä, vaikka olisi yleisesti sitä mieltä että alkoholismi on maassamme vakava ongelma.

Ihmiset auttavat arjessa, kirjeitse, rahaa antaen, lähellä olevia tai kaukana asuvia. Siitä tietysti pisteet joka tapauksessa. Mutta minusta esimerkiksi sijaisperheenä toimiminen on jo aika rohkeaa. Välillä äitini kulunut lausahdus ärsyttää, mutta se on ihan totta: "helppo on afrikkalaiselle kirjoitella kun se ei tule oven taakse koputtamaan." Tässä joulun alla nyt tietysti tulee mieleen se, että olisi kivaa antaa jollekin lapselle ihana ja turvallinen joulu. Omat lapsuusmuistoni perheeni kanssa ovat auvoisia, joten on tosi kurjaa kuvitella että jollain menee yhtä monta juhlapyhää pilalle kuin minulla on onnistunut. Tykkään ostella lahjoja muille, joten olisi varmasti vielä huikeampaa kun tietäisi, että yllätykset tulevat pikkulapselle. Ajattelin osallistua vielä viime hetkellä siihen seurakunnan keräyshommaan, jossa voi ostaa jollekin vähävaraisen perheen lapselle lahjan (elleivät ne kaikki "tilaukset" ole jo menneet....). Mutta siitä voi ainakin aloittaa. Kannustan muitakin vaikuttamaan lähempänä, vaikka muuallakin tarvitaan kiperästi apua. :)

tiistai 3. joulukuuta 2013

Supermaanantai

Kaikki meni eilen hyvin kunnes tuli ilta, ja tein maanantain ratoksi purkkihernaria minulle ja miehekkeelleni. Sekotin keittoa kattilassa vähän vauhdikkaammin ja sain päälleni tulikuumia roiskeita. Kun ruoka oli valmista, kaadoin sitä hiljalleen kuppiin jotta ei tulisi roiskeita. No niitä tuli jo toistamiseen ja huusin pelästyksestä! J kysyi ystävällisesti, josko vihdoin haluaisin kokeilla sinappia hernekeiton joukossa. Puristin sitä ruokaani, kuulemma hiukan liikaa. Kaiken lisäksi olin tainnut polttaa hernekeiton vähän pohjaan aluksi, ja tajusin että olin vain sekoittanut palaneen pohjasopan hernekeiton sekaan. Siis maanantai, ja hernekeittoa joka maistuu palaneelta ja tuliselta sinapilta. Loistavaa. Keitto oli lisäksi aivan liian kuumaa, joten poltin kieleni. Sitten meinasin tukehtua leipääni. 

Tuosta voisi päätellä että olen huonoin kokki maailmassa ja kauhea sählääjä. Oikeasti olen vain tuota jälkimmäistä. Tänään on hiukan parempi päivä. Aurinko paistaa vaikka matalalta paistaakin, asioita on taas hoidettu ja töitä haettu. Lähden pian myös lenkille, että saa vielä jotain irti tuosta päivänvalosta. Myös logopedian pääsykoekirjat julkistettiin, ne ovat onneksi vielä samat kuin viime vuonna! :) Aloitan tammikuussa urakkani, ja salaa tietysti toivon että olisin silloin jossain osa-aikahommissa. Kokopäivätyön ohella ei kerkeä kunnolla lukemaan, tai tietysti ehtii jos lopetan kaiken muun elämän viiden kuukauden ajaksi. 

Kokosin tähän postaukseen kuvia lähinnä aiemmalta syksyltä, myös pari hätäistä asukuvaa jotka ovat mm. hirveiden naamaliikkeideni takia jääneet julkaisematta. Siis kuvaajassahan ei ole vikaa, vaan minun "mulla on kylmä, mua naurattaa" -jutuissani.