lauantai 6. huhtikuuta 2013

Laivameininkejä ja töihinpaluuta

Mulla meni aika haipakkaa tällä viikolla. Olin kampaajalla, siivosin asunnon vihdoin ja viimein ja olin hulvattomalla lemmenlauttaristeilyllä. Voitte siis arvata, että lukeminen on jäänyt vähän vähemmälle. Ja toisaalta se oli todella piristävää, koska voin kertoa että tuo jatkuva auringonpaiste ulkona on saanut meitsin innostumaan ihan kaikesta ympärillään. Talvella oli helpompaa lukea, koska eihän sinne harmaaseen ulkoilmaan olisi halunnutkaan lähteä. Ajattelin, että jos tässä pari päivää on hunningolla niin ensi viikolla jaksaa puskea taas kahta kauheammin. Ja minun onkin oikeastaan pakko.

Ennen laivamatkaa. Tuo tötterö onnistui jo ekalla yrittämällä, ihme kyllä!
 Töistä nimittäin soitettiin, ja aloitan siellä tehtaassa taas tiistaina. Luvassa lienee jonkinnäköinen lyhytkestoinen urakka, mutta luulen ettei se soppari ole mikään kahden viikon mittainen. Pitää siis jaksaa lukea täysillä JA duunaroida. Hyvästi sosiaalinen elämä ja vapaat viikonloput - niihin lukemiseni todennäköisesti painottuu. Toukokuun puolivälissä onneksi helpottaa ja pääsen J:n kanssa Barcelonaan muutamaksi päiväksi. :)

Tuo risteily onnistui tietenkin yli odotusten. Varmaan tuhat opiskelijaa ja wannabe-opiskelijaa samassa laivassa, leikkimässä yhdessä kuin pienet lapset. Tutustuin sympaattisiin ihmisiin. Menimme aamupalalle jo ennen kuin pääsimme edes nukkumaan. Jollain oli hevosnaamari päässä, ja seuraavana päivänä hyttimme pojat alkoivat myydä heppua ravihevosena eteenpäin. Korjasimme yhdessä hyttikaverin ruotsinkokeen. Tax Freen kassasetä ehdotti minulle epäsuorasti kauneusleikkausta. Minua syytettiin pekonittomasta aamiaisesta. Kuvia räpsittiin kai rapiat 200, ja ostin itselleni jo illalla "ihanan", peltisen prinsessalaukun. En tiedä, miksi se näytti illalla hienommalta kuin aamulla. Varmaan valaistuksen vika.

3 kommenttia:

Poonamus kirjoitti...

Aaaa, oot kaunis ;_; ja ihana tötterö, minäkin haluan olla seilori :D

Helli Pippanen kirjoitti...

Kiitti Poonamus :)) Ja siitä vaan, se oli yllättävän helppo tehdä! :D

Mamuus kirjoitti...

Työpaikan risteilyä odotellessa.. Siitäkin tulee varmaan unohtumaton! :)