sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Dom säger: "Du är ju naiv"

Kuten moni varmaan huomasi, Umayya Abu-Hannan kirjoituksen sanoma taisi hävitä kuin tuhka tuuleen nettikeskusteluissa. Muistaakseni hänen tärkein asiansa oli se, että täällä ei hyväksytä erilaisuutta ja että täällä on rasismia. On varmaan vaikeaa iloita hyvästä terveydenhuollosta ja muusta, jos oman lapsen päälle suunnilleen syljetään.

Jos sinä et ole rasisti, se ei tarkoita sitä että muutkaan Suomessa eivät olisi. Sitä ennakkoluuloista puhetta nyt kuitenkin kuulee toisinaan. Turun Sanomiin kirjoitti joku opettaja, jonka kaksi tummaa oppilasta oli mennyt myymään jotain karkkeja ovelta ovelle. Yhden oven välistä joku oli huutanut neekerisanaa, kiroillut ja saanut lapset itkemään. Luulisi, että tuommoisten puheiden perusteella lapset olisivat tehneet jotain kauheaa.

Eräs mies jota joskus tapailin, sanoi äänestäneensä persuja siksi että "ne lähettää ne neekerit helvettiin täältä". Kun minun oli pakko sanoa että he ovat ihmisiä siinä missä muutkin, hän kysyi hädissään, että voisinko oikeasti muka tapailla tai seurustella "sellaisen gerubin kanssa". Voitte uskoa, ettei meillä olisi koskaan ollut tulevaisuutta yhdessä.

Jotkut näistä "gerubeista" elävät kyllä melkoisilla Kelan/sossun tuilla, mutta sitä tekevät myös suomalaiset. Maahanmuuttajilla on jonkinlainen toivo paremmasta kun he tulevat tänne, mutta osa suomalaisista on sossupummeja vain, koska he ovat laiskoja tekemään mitään elämälleen. Isäni käy joskus työpaikkansa vieressä kebabilla, ja hän on keskustellut työntekijöiden kanssa siinä määrin, että on saanut selville heidän taustojaan. Jotkut heistä ovat olleet keskitysleireillä ja juoneet omaa kustaan. Luultavasti pitsan paisto voittaa sen mennen tullen. Ja tehän niitä pitsoja syötte! Kuinkakohan moni suomalainen tilasi 1.1.2013 jostain kebulasta ruokaa? Minä ainakin, ja voi sitä ilon päivää kun se tumma mies tuli oveni taakse ja ojensi kaksi tulikuumaa pitsaa.

Olen ollut lukuisia kertoja mamujen kanssa tekemisissä. Siis niiden tummaihoisten sekä niiden, joista ei päältäpäin näe että he ovat muualta, esimerkiksi virolaisten. Jos sanotte olevanne maahanmuuttokriittisiä, niin tarkoittaako se ettette halua tänne myöskään esim. ruotsalaisia, norjalaisia tai ranskalaisia ja brittejä? Niin, veikkaan että ajattelette vain sitä huivipäistä sakkia. En yritä olla mikään hihhuli, mutta elämä on hiukan vapaampaa jos ei suorastaan hikoile kun hipaisee bussissa vahingossa tummaihoista.

Haluan tässä nyt vaan sanoa, että mamut ja erirotuiset ihmiset ovat keskuudessamme, piste. Ei tule mitään aaltoa, joka ajaisi heidät pois näkyvistä, pois päiväkodeista ja työpaikoilta. Tämä on heille turvapaikka. Voisimmeko käyttäytyä hiukan sen mukaisesti, että tiedämme itsekin kuinka hieno maa tämä on? Olemme varmasti nykyään suvaitsevaisempia kuin kymmenen vuotta sitten ja yhä useammalla on ulkomaalaisia ystäviä. Jotkut jopa rohkenevat rakastua ulkomaalaiseen, ja sille ei sitten voikaan yhtään mitään.

Joitain häiritsee ja hävettää isot ulkomaalaisryhmät, koska ne pitävät niin kovaa meteliä. Arvatkaa mitä: kun monta toisilleen läheistä ihmistä kokoontuu ja kävelee jopa yhdessä paikasta A paikkaan B, saattaa syntyä kiivasta ja iloista puhetta. Suomalaiset ovat vain tottuneet, että siinä tilanteessa kaikki ovat kännissä ja kello lähenee yhtätoista illalla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa Lausteelle! Terveisin yli 20 kansallisuutta.

Helli Pippanen kirjoitti...

Juuri näin! Olin Egyptin-reissun jälkeen valmis muuttamaan siihen viereen Varissuolle, kun se tuntui heti matkan jälkeen niin kotoisalta paikalta. :D