HYVÄÄ JOULUA

• Lahjat hankittu
•  Joulusiivous tehty
• Joululauluja kuunneltu (turhankin paljon)
• Joulukirkoissa esiinnytty kuoron kanssa ja papin puheesta liikututtu
• Perinteiset piparileipomiset siskojen kanssa
• 3 litraa glögiä juotu
• Pikkuinen kuusi koristeltu
• Joulusukuloimiset tehty
• Pieni stressihetki kärsitty ruuhkaisessa Skanssissa

Meikäläinen tosiaan aloitti joulutohinat oikeasti ajoissa tänä vuonna, mutta silti piti mennä vielä eilen ostelemaan jotain salaattiaineksia juuri ruuhkaisimpaan aikaan ja paikkaan?! Enää puuttuu jouluruokien ahmiminen, lahjojen avaus, joulusauna, television töllöttely ja se kun äiti liikuttuu joulurauhan julistuksesta. Että ei mitään erikoista, perinteisellä reseptillä mennään. Olen viettänyt joka ikisen joulun samalla tavalla, ja mietimme että ehkä ensi vuonna olisi kivaa vaihtelua lähteä lämpimään.

Menen vanhempien luokse aatonaattona, jotta voimme herätä pikkusiskon kanssa hypettämään päivää heti aamusta. Saattaa kuulostaa pöllöltä, kun miettii että siskoni on jo 18. Kun koko perhe on paikalla ja porukoilla on kauhea tohina päällä, niin pientä äänenvoimakkuuden nousua saattaa olla havaittavissa. Pappamme tulee myös viettämään kanssamme joulua, mutta onneksi hänellä on niin huono kuulo, että huutomme joulupöydässä kuulostaa hänen korvissaan varmaan hyttysen ininältä.

Lapsellista, tiedämme kyllä.

Itte maustettua klökiä vanhemmille!

ELÄMÄÄ MIEHEN KANSSA

Luulen että ne, jotka asuvat miesten kanssa, saavat usein nauraa hämmennyksestä ja pyöritellä silmiään. Välillä varmasti myös turhautua. Mun on pakko kertoa yhteiselostamme hiukan, sillä ihmettelen muun muassa seuraavia asioita: miksi miehet eivät halua siivota? Miksi juuri ne kylmät lihapullat ja nakit suoraan paketista ovat elämän parasta huumetta? Ja miten he ovat jostain asioista niin pihalla?

 Asuttuamme yhteisessä kodissamme puolisen vuotta vaihdoimme eräänä päivänä lakanoita. Yhtäkkiä J vetäisi kaapista pari avaamatonta lakanapakettia, ja hän vain viileästi tokaisi: "Näitä olikin kaks settiä, et voidaan kyl käyttää näitäkin." Suuni vain ammotti auki. Hän oli piilotellut kaikki nämä kuukaudet kaapissaan kauniita, sinisiä Marimekon Kaivo-lakanoita. Kysyin, että onko hänellä aavistustakaan mitä hän pitelee käsissään. "Mun pappa anto nää joskus lahjaksi", hän tokaisi. Kysyin vielä, että tietääkö hän mikä kyseisen kuvion nimi on. "Ympyrä?"

Joskus kotiin tullessani J tulee minua vastaan kirkkain silmin. Hän on kuulemma imuroinut. Ehdin jo huokaista ihastuksesta. Jatkan matkaani eteisestä makuuhuoneeseen. Pölyähän siellä näkyy, aika lailla sanoisin. Myös kylppäri näyttää olevan entisellään... On toki hienoa että toinenkin puolisko tarttuu joskus imuriin, mutta voisiko siivouksen hoitaa sitten kunnialla loppuun?

 Joskus taas saan selviä viitteitä siitä, että minua ei kuunnella. Kun kerran kysyin J:ltä, että voisiko hän laittaa papiljottinsa ystävällisesti kylpyhuoneen kaappiin, hän vastasi pokkana: "Joo!" Tai kun tivasin häneltä, että onko hän käyttänyt puuteriani, niin siihenkin vastaus taisi olla myöntävä. Joskus television ääni kuulemma "menee itsestään kovemmalle", vaikka näen kauempaa kuinka hän itse laittaa kaukosäätimestä volat kaakkoon samalla, kun puhun. Televisiosta puheenollen: tiedätte varmaan Bridget Jones -leffan, joka tuli juuri Neloselta? Poikaystäväni mukaan sieltä tuli "se joku bridgestone".

J ei ole oksentamassa pussiin, vaan olemme tässä keräämässä sieniä...

Ehkä järkyttävin tapaus kävi sillä viikolla, kun kävin töissä. Olin aamulla puoli kuudelta lähdössä bussipysäkille. Avaimia etsiessäni eteeni tallusti peittoon kääriytynyt, aivan uninen mies. Kysyin että mitäs hittoa sitä tehdään tähän aikaan valveilla. "Pelataan." Hän oli tosissaan laittanut herätyskellon soimaan puoli kuudeksi, jotta voisi pari tuntia ennen töihin lähtöä pelata sitä kuuluisaa Fifaa.

Lisäksi saan viikosta toiseen todistaa, kuinka karkkipussit tyhjenevät hänen käsissään pahimmillaan vartissa. Mustia sukkia on lattialla, sängyssä ja pyykkinarulla, eivätkä sukkaparit tunnu löytävän toisiaan. Tuntuu että ruokaakin pitää olla koko ajan saatavilla, vaikka juuri olisi heitetty puolet kanakeitosta huiviin. Viikko sitten mies päätti kaataa kerralla suklaakalenterin suklaat kurkkuunsa. Kerran raukka meni piilottamaan multa lakupötköjä, kun sanoin ettei niitä voi ihan jatkuvasti mutustella. Nostin sohvatyynyä istuessani sohvalle... Ja siellä odotti lakupötkökätkö. Eipä tähän ole enää lisättävää. :D

Kauneusniksejä, jotka ihan oikeasti sopivat opiskelijabudjettiin

En ole kauneusalan asiantuntija, mutta olen nuori nainen joka haluaa keksiä ihonhoitoonsa muitakin ratkaisuja kuin myyjien suositteleman 50 euron pullon, joka ehtii loppua kuukaudessa. Haluaisin helpottaa muidenkin huolia ja jakaa jotain tosi simppeleitä kauneusvinkkejä.

Palasaippua. Muutamalla ystävälläni on käytössä kasvojen puhdistuksessa ainoastaan palasaippua, ja heillä on iho kuin vauvan peppu. Itse tietenkin unohdan aina ostaa sitä, joten ostan Nivean naamaputsaria varmaan pari kertaa vuodessa... Käytin joskus meikkivoidettakin, mutta kun lopetin sen käytön, ihoni voi paljon paremmin.

Oliiviöljy. Voit ostaa eri tuotteet kynsinauhoille, hiuspohjalle ja silmäripsille. Tai sitten voit käyttää niihin kaikkiin tavallista öljyä, joka on kuulemma pieni ihmeidentekijä.

Miesten partaterä. Jännä juttu: kauneustuotteiden suurkuluttajille eli naisille tarjotaan jumalattaren sääret luovia shavereita, joita täytyy ostaa kuitenkin uusia jatkuvasti. Miehille myydään forever-hairless-partateriä, jotka ovat kuin taikakaluja verrattuna naisten tuotteisiin.

"Selänpesuharja". Jos et halua(tai sinulla ei ole varaa) jatkuvasti ostaa Välimeren hiekkaa ja tulivuoren tuhkaa sisältäviä kuorintavoiteita, ota harja tai karhea hanska käteen ja mene saunaan. Saat samalla rentoutua ja hieroa harjalla ihoasi. Toimii kuin unelma, ja verikin alkaa kiertää.

Itse toivon joululahjaksi usein jotain The Body Shopista, koska kyllä se kookosrasva aika ihanasti hellii ihoa talven pakkasissa. En silti ihan ymmärrä, että joku ostelee madagaskarinvanilja-kultahippu-öljykosteuttajia silläkin uhalla, etteivät rahat riitä loppukuusta edes ruokaan. Ja kun se ihmevoidekin on usein tehty jostain vuohen spermasta. Itseäni huolettaa aina siinä kohdassa, kun joudun siivoamaan vessan kaapin ja toteamaan, kuinka paljon turhamaisuudestani tulee jätettä. Uskon kuitenkin omistavani purkkeja vielä aika kohtuumäärän. :)

Tulin tosi tietoiseksi meikeistä ja muista siinä ajassa, kun Cosmopolitan tipahti eteiseemme puolen vuoden ajan. Joten yksi vinkki mulla vielä on: jos olet altis houkutuksille kun vain näetkin mainoksissa kauneudenhoitotuotteita, laita postiluukkuun kyltti "ei mainoksia". Poissa silmistä, poissa mielestä. :D Voi toki olla, että jotkut tuotteet ovat sijoituksia myöhempään elämään. Jos käytät rasvaa päivittäin niin ehkä ihosi ei neljäkymppisenä näytä siltä, kuin olisit päässyt karkuun Pohjois-Korean vankileireiltä. Mutta, kohtuus nyt kaikessa.

Ennen / jälkeen olohuone

Olemme asuneet tässä jo vuoden, ja aluksi tietysti jämähdimme siihen ajatukseen, että "ah kuin ihanaa kun tavaramme sopivat näin hyvin yhteen". On valkoista mattoa ja käytetty Ikean sohva, sekä anopin vanha sohvapöytä. Uusia huonekaluja ei oikeastaan ostettu, paitsi nahkasohva Ekotorilta. Itse kuitenkin kovin luovana persoonana en kestänyt enää olkkarimme entistä tilaa, joten halusin repäistä ja tuoda sinne jotain eloa. Ei kai tuossa entisessäkään mitään vikaa olisi ollut, mutta esimerkiksi tuo matto oli jo todella kulahtanut, ja ylimääräistä tavaraa oli liikaa.

Nykyinen olemus on mielestäni paljon pirteämpi! Se jujuhan tässä on sinistäkin sinisempi matto sekä söpöt pöllötyynyt. Pitäisi varmaan väsätä J:lle joku miehinen nurkkaus tänne tasapainottamaan tilannetta... Niille, jotka kuvittelevat että sisustan vain pitääkseni kulisseja yllä ja jotenkin näyttääkseni paremmalta, voin ilmoittaa että meillä harvemmin käy ketään. Olen vain sattunut mielessäni sisustamaan tuonkin osan kotiamme varmaan viisi kertaa, koska hengaan kotona aika paljon. Lempiväriäni tuskin tarvitsee kenenkään enää kysyä. :)

Matto Asko, pöydät Ikea, pöllötyynyt H&M Home, siniset tyynyt Indiska ja hopea peili Jysk. Älkää välittäkö pahvilaatikosta, joka on tilapäisesti päällystetty Hello Kitty -torkkupeitolla. Älkääkä entisestä sohvapöydästä, joka vieläkin viruu tuolla vasemmassa nurkassa!

Joulutunnelmointi on alkanut jo täälläkin!

Pätkätyöläinen ilmoittautuu!

Anteeksi etten ole elämöinyt täällä viikkoon. Olen tehnyt viime viikon vain töitä ja istuskellut tunteja bussissa. Sen jälkeen olen makoillut puolikuolleena sohvalla, koska flunssa tuntuu tekevän tuloaan - juuri kun luulin säästyneeni siltä tänä vuonna!

Tämä viikko muistetaan ehdottomasti palelusta, väsymyksestä ja bussimatkustamisesta. Yhteensä matkaa taittui päivässä noin kaksi ja puoli tuntia. Olin maanantaina aivan paniikissa, koska en tiennyt yhtään mitä odottaa "teollisuussiivoukselta", koska tietoja oli annettu äärimmäisen niukasti. Tehtaassa oli onneksi lämmin. Tunsin myös itseni tärkeäksi, koska joku oli sairaslomalla ja paikat olivat silminnähden päässeet repsottamaan.

Päälläni oli haalari, suojakypärä, turvalasit, hanskat ja lisäksi sain ulos menemistä varten ihan liian ison talvitakin. Näytin siis aika koomiselta. :D Tuo kypärä ja lasit olivat ihan naurettava varustus, koska mistään ei mielestäni voinut tippua päälle mitään. Emme olleet missään hiton raksalla, mutta yhtiön ollessa amerikkalainen kaikesta pienestäkin oli säädetty turvaohjeita. Harmi vain että tuo kypärä haittasi toimintaani hallin puolella. Onneksi sitä ei tarvinnut mm. pukkareita siivotessa käyttää.

Vartijan kopissa oleva erillinen wc (tarkoitettu lähinnä rekkakuskeille ja ulkona työskenteleville) oli päässyt aivan hirveään jamaan. Sinne ei ollut koskettu ilmeisesti viikkoon tai kahteen. Minut määrättiin sitä jynssäämään - ja innostuinkin koko hommasta. Jynssäsin vessan niin kiiltäväksi, ettei yksikään kävijä voi olla huomaamatta sitä eroa. Viikko oli muutenkin varsin kokemusrikas:

• Katselin vierestä, kun pomoni laski söpösti sormin montako tuntia olen töissä päivässä. 
• Joku tuli haastattelemaan minua ruuvimeisselin kanssa, joka oli olevinaan mikrofoni. "Mites on viikko mennyt?!"
• Toinen siivoojakollegoistani sanoi tasan kerran huomenta, eikä tämän jälkeen ottanut edes katsekontaktia minuun. Taisin tehdä hänenkin työnsä, koska hänellä oli parempaa tekemistä taukohuoneessa. 
• Toisena työaamuna olin yli puoli tuntia ulalla siitä, missä muut siistijät olivat ja mitä minun olisi pitänyt tehdä. Onneksi tartuin toimeen juuri ennen kuin pomoni pamahti paikalle. 
• Siivosin miesten pukkarissa, jossa oli aika avonaisella paikalla yksi pisuaari. Ei niitä miehiä paljon ujostuttanut sinne kuseksia. Meikäläinen pesi nekin seinät, koska kukaan muu ei selvästi sitäkään ollut tehnyt kenties kuukausiin. 
• Porraskaiteissa luki: "Pidä kiinni"
• Hiuksia ei ihan oikeasti voinut laittaa muuten kuin letille tai alas ponnarille kypärän takia. Sinne kaikki ne, joille ei ole niin väliä kuinka naiselliselta näyttää!
• Ruokala oli kuin pieni kerhohuone, jossa kaikki söivät nätisti ja hiljaisuudessa. Yksi ainoa nainen teki koko porukalle sairaan hyvää ruokaa!
• Tajusin, että ihmiset olivat siellä niin paljon saikulla ja nuhassa varmaan sen takia, että hallissa on ihan oikeasti pirun likaista.
• Naantalilaiset ovat varmasti jotain eri heimoa kuin turkulaiset, sillä heistä paistaa joku ihmeellinen positiivisuus jo kuudelta aamulla. Bussikuskista tehdastyöläiseen kaikki kohtelivat minua tosi lämpimästi, kiitos siitä! Siivousparini jopa halasi minua viikon lopuksi ja kiitti avustani.

 Ps. Lupaan, että ensi viikolla postauksia tulee ihan kuvitettuina ja taas vähän innostuneemmalla meiningillä! :D

Työttömän värikästä arkea

On aina niin ihanaa soittaa työkkäriin. Puhelimesta alkaa soida jonotusmusiikki, ja maailman kamalin särökitaran ääni iskee korvaani. 20 minuutin jonottelun jälkeen puhelu kuitenkin vain katkeaa. Soitan yhä uudelleen ja kuuntelen tätä kiduttavaa pimputtelua kaiken kaikkiaan lähes kaksi tuntia, eikä kukaan vastaa.

Mulle kävi pieni kolaus tuossa syksyllä. Olin sattunut pääsemään opiskelemaan konetekniikkaa, ja odotukseni olivat korkealla ja suunnitelmat suuria. Totta puhuen mitä lähempänä koulun aloitus loppukesästä oli, sitä enemmän alkoi tulla epäilyksiä. Koulun alettua elokuun lopussa tulin aika nopeasti siihen päätökseen, että se on osaltani aikamoista kuraa. Tuntui että jotenkin huijasin itseäni, jos kuvittelin viihtyväni joskus insinöörin töissä. Lopetin siis koulun ja valitsin sen vaikeamman tien - työttömyyden.

Paperisotaa ja jahkailua eri tahojen kanssa jatkui varmaan pari viikkoa. Allekirjoitin erään virkailijan kanssa sopimuksen, jonka yhdessä kohdassa käskettiin hakea aktiivikurssille, jonka tavoitteena on löytää töitä mahdollisimman nopeasti. Kurssi kestäisi maaliskuuhun asti viisi päivää viikossa, ellei harjoittelu-, oppisopimus- tai työpaikkaa löydy. Minut kutsuttiin kurssin haastatteluun, ja päätin olla siellä ystävällinen mutta kuitenkin ilmaista, ettei kurssi ole ehkä minulle parasta antia.

Haastattelijoita suunnitelmani(töitä muutama kuukausi, sitten pääsykokeisiin lukua) ei miellyttänyt. Itselläni ei ollut motiivia hakeutua kurssille, josta kuulemma "pääsee harjoitteluun, ja se voi poikia myöhemmin työpaikan". Myöhemmin, eli vuoden päästäkö? Kerroin heille että haluan tietysti töihin, mutta kurssin sisältö ei tunnu tarpeelliselta minulle. He alkoivatkin kiukutella minulle. Että mitäs teen jos en saakaan töitä itsenäisesti? Mitä jos en pääsekään kouluun ensi syksynä? Tuo jälkimmäinen kysymys ei nyt ainakaan liity tuohon kurssiin mitenkään. Tämän jälkeen he yrittivät laittaa sanoja suuhuni: "Jos nyt kieltäydyt tästä, niin joudun laittamaan [eräälle virkailijalle] viestiä. Hän voi tulkita asian niin että sinulle tulee aikamoinen karenssi tästä..." Tokaisin heti, että en kieltäydy mistään. Haastattelua jatkettiin.

Pahin oli kuitenkin kommentti, joka tuli toiselta haastattelijalta. Olin kertonut, että eräältä tehtaalta, jossa olen ollut paljon töissä, olisi mahdollisesti luvassa töitä joulukuussa. Haastattelija sanoi tuntevansa pomoni, ja että talo oli tuttu muutenkin. Hän vihjasi jotain kyseisen yrityksen yt-neuvotteluista. Hämmennyin täysin. Työkaverini sieltä eivät olleet maininneet mitään. Tämähän tarkoitti sitä, että joku oli joko vuotanut asian haastattelijaherralle, tai sitten hän vain muuten mustamaalasi yritystä. Päättäväisenä naisena en tietenkään jättänyt asiaa sikseen. Parin mutkan kautta tehtaan pääluottamusmies soitti minulle varmistaakseen haastattelijani sanat ja soitti tämän jälkeen työkkäriin. Tuskinpa sieltä enää heitetään perättömiä yt-huhuja...

Joskus kun saan huonoa kohtelua jossain, mietin että kohdeltaisiinko äitiäni näin tai että sietäisikö hän sitä. Vastaus on tietenkin ei. Siksi jaksankin taistella. Ei nuoria työttömiä kuulu kohdella lähtökohtaisesti niin, että olemme aivan hukassa ja idiootteja. Meille voi keskustella ihan nätisti. Muistakaa ihmiset antaa palautetta, jos tuntuu että teitä kohdellaan väärin. Ikävän harva nimittäin nostaa kissaa pöydälle. En pyydä hetkeäkään anteeksi sitä, että en mennyt sinne häntä koipien välissä ja esittänyt kiinnostunutta. En vaikka saatoin hieman itkeä autossa kotimatkalla, koska he saivat minut tuntemaan itseni jotenkin hirveäksi ihmiseksi.

Ymmärrän, että on asioita jotka pitää tehdä koska säännöt sanovat niin. Ja varmasti he yrittävät ehkäistä sitä, ettei kukaan makaisi kotona tekemättä mitään. Kuitenkin amikset saavat kieltäytyä monista töistä, koska "nämä eivät ole heidän alaansa". Ammattitaidottomien taas pitäisi mennä ymmärtämäni mukaan ensisijaisesti palkattomaan työhön. Työ- ja elinkeinotoimiston työntekijät - joita muuten on aivan mahdottoman paljon - eivät tunnu kantavan omaa vastuutaan. Alkukappaleessa kerroin jonottaneeni kaksi tuntia puhelimessa. Kukaan ei oikeasti vastannut, vaan jouduin soittamaan entiseen kotikuntaani, jossa onneksi asia hoidettiin. Tuon asian setvimiseen meni neljä tuntia. Täytyy myöntää, että vaikka saankin herätä aamuisin vasta yhdeksältä, niin tämä on henkisesti välillä älyttömän raskasta. Ajatuskin siitä, että joudun vielä yhdenkin syksyn viettämään työkkärin lappuja täytellen, ahdistaa suunnattomasti. Siksi motivaationi päästä yliopistoon on kova. Ja kaiken kuran keskellähän kannattaa aina muistaa: kyllä tämäkin on ollut aika opettavaista.

Onnea vaan sen syrjäytymisen vastaisen työn kanssa, kun työntekijät ovat tylyjä ja nuorten palvelunumero on auki tunnin päivässä. Ja kun sinne soittaa niinkuin sovittiin eikä pääsekään läpi, niin automaattisesti laitetaan merkintä, että en ole hoitanut asioitani kunnolla. Älkääkä vaan tarjotko nuorille töitä, vaan pistäkää heidät ruokapalkalla harjoitteluihin. Koulujen työssäoppimiset ja oppisopimukset ovat täysin eri asia ja ymmärrän ne kyllä. Mutta kuinka moni haluaisi oikean työn sijaan harjoitteluun esimerkiksi siivousfirmaan, ihan vain aikansa kuluksi?